Näin unta, että olin Lauralauran synttäreillä. Ajattelin, että tyttöpolo taitaa olla kovin yksinäinen, kun on joutunut minutkin juhliensa täytteeksi kutsumaan. #

Sitten vlogitähtönen olikin yhtäkkiä poissa. Ihmiset huhusivat, että se liittyi jotenkin hänen isäänsä. Toivoin, ettei kyse ollut mistään vakavasta. #

Minun piti jäädä vaihtamaan jätesäkki koiranpaskaa ja kärpäsentoukkia kuhisevasta jätetynnyristä. Yritin sen jälkeen pestä vaatteitani lumihangessa. Lumi oli niin mukavan viileää ja minä niin väsynyt, että jäin lopulta sinne hankeen makaamaan. #