Sivuhistorian loppu ja viimeinen kirjautuminen

Jatkoin radikalisoitumistani lopettamalla enimmän osan kirjautumisista. Korvasin Reddit-etusivuni tilauksiini perustuvalla multiredditillä. Twitteriin käytin ylimenokaudella erillissovellusta, ja korvasin sen lopulta listoilla: kotimaiset (tai lähes) ja ulkomaiset#

En siis tuhonnut käyttäjätunnuksiani, vaan loin systeemit, joilla voin seurata samoja juttuja kuin tähänkin asti ilman että tarvitsee kirjautua. Seurattavien lisäykset ja poistot toki vaativat edelleen kirjautumista, mutta sitä teen hyvin harvoin. Myös vuorovaikutus vaatii kirjautumista, joten lopetin suosituksen, tykkäämisen yms., ja kun myös kommentointi on aiempaa isomman työn takana, siihen ei tule alettua turhan herkästi (lue: trollaa kovemmin, poika!). #

Harkitsen Twitterin kytkemistä kommenttiblogiin tai ehkä johonkin toiseen blogiini niin, että voisin kirjoittaa sanottavani blogiin, josta blogimoottori sitten välittäisi sen Twitteriin. Ei siis niin että Twitter-tilini muuttuisi blogispämmikanavaksi, vaan että sen, minkä aiemmin olisin tviitannut suoraan Twitteriin, tviittaisinkin nyt blogini kautta. Samalla tviitit tulisivat luontaisesti arkistoiduiksi blogiin ilman, että ne pitäisi erikseen Twitteristä ladata, jos haluaisin ne arkistoida. (Blogi edellyttää tietysti kirjautumista, mutta omaan WordPressiini kirjaudun joka tapauksessa päivittäin tai ainakin lähes päivittäin, eikä sitä lasketa, koska siinä en maksa yksityisyydelläni.) #

Mörkönä huoneen nurkassa tönöttää tietysti Google. Kirjaudun sinne joka päivä, ja jos johonkin ulkoisista palveluista olisi pakko kirjautua jatkossakin, Google olisi itsestäänselvä valinta. Niin tiukasti yhä olen sen napanuorassa kiinni, ikävä kyllä. Yksittäisille Googlen palveluille voisin sinänsä ottaa korvaavat palvelut käyttöön vaikka heti, mutta siinä ei mielestäni ole mitään järkeä niin kauan kuin puhelimessani on valmistajan vakio-Android. Puhelimen takia Google tietää minusta joka tapauksessa jo kaiken, joten en saavuttaisi juuri mitään irrottautumalla siitä työpöydällä. #

Jossain vaiheessa puhelimen ruuttaus on edessä (Motorola ei aio tuoda Android M:ää ensimmäisen sukupolven Moto G:lle), ja siinä kohtaa voisin periaatteessa vaihtaa Moton ohjelmalliset sisuskalut vaikka kokonaan googlettomiin. Mutta silloin voisi jo olla järkevämpää vaihtaa vaikka Lumiaan, tai jopa kokonaan takaisin pöljäpuhelimeen#

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!