Autonomista, ja!

Olen näköjään rutiineineni siinä pisteessä, että jos huomioni on ollut samaan aikaan muualla, en enää kykene sanomaan, söinkö siinä sivussa myös rahkan vai en. Jo aiemmin olen törmännyt samaan lääkkeiden kanssa, eli siinäkin minun pitää keskittyä oikein tarkasti tekemiseeni, jotta voisin minuuttia myöhemmin olla varma, nielaisinko sen lääkkeen jo äsken vai aionko vasta vain. #

Rahka on toki sikäli vähemmän haitallinen tapaus, että aina voi syödä annoksen varmuuden vuoksi jos ei muista. Lääkkeiden kanssa pitää arpoa yhden väliin jättämisen ja ylimääräisen ottamisen kesken, että kumpi on pienempi paha. #

Mutta toisaalta sitte taas tämä automaatiokin pettää aivan käsittämättömällä tavalla joskus. Viime viikolla unohdin yks aamu ottaa salille kengät ja vetoremmit. Että vuosikausia käy melkein joka aamu saman pakkaamisrutiinin läpi, ja silti vain sitte joku aamu tuolla lailla! Miksi pitää olla niin surkea lahopäinen lihaläjä, miksei voi aina olla kone? #

Normaali huomiointikykyni on muutoinkin normaalisti paljon normaalia (ihmistä) alhaisemmalla tasolla. Toinen kämmi viime viikolla oli, että sammutin jääkaapin. Tarkoitus oli vain pienentää sen viilennystehoa (koska se jyrisi koko ajan niin saatanasti), mutta se lakkasikin pyörittämästä jäähdyttimiä kokonaan. Arvatkaa kauanko kesti, ennen kuin huomasin? 24 tuntia. #

Siinä 24 tunnin aikana tuli aika monta kertaa avattua se jääkaappi ilman että huomasin. Tuli juotua hapantunutta maitoa ja ihmeteltyä että mitenkä tämä näin on kumman makuiseksi mennyt. Tuli vietyä se hapannut maito takaisin sinne jääkaappiin ja suljettua ovi. Sitten vasta tunteja myöhemmin pätkähti päähän, että ei vittu. #

Sain psykologilta (kiitos otsikosta, jos satut tämän lukemaan!) kotitehtäväksi kehua itseäni kerran päivässä. Voin sanoa, että on näistä lähtökohdista hankala tehtävä. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!