Yksi oopiumiunelmistani on sellainen, että otan jonkin kohtalaisen hyvän Linux-jakelujulkaisun, ja korjaan siitä kaikki bugit aina vihoviimeisiä assertiovirheitä myöten. Monetkaan toimimattomat ominaisuudet eivät ole sinänsä yksinkertaisilla muutoksilla toimiviksi korjattavissa, joten homma edellyttäisi monien ominaisuuksien kokonaan pois karsimista. Mutta sitäkin enemmän lopputulos muistuttaisi täydelliseksi hiottua timanttia: äärimmäisen kova, ehdottoman teräväsärmäinen, kaikin puolin virheetön. #

Tämä on vain yksi esimerkki kaltaistensa ”vielä joskus teen jotain täydellisesti oikein” -haaveiden kategoriasta, joka paljastaa lapsuudesta näihin päiviin saakka kantamani taikauskon: että kun edes kerran onnistun tekemään jonkin kaikesta muusta erillisen kokonaisuuden kertakaikkisen täydelliseksi/-sesti, koko maailma loppuu/katoaa/muuttuu toisenlaiseksi. Tämä seurauskuvitelma vastaa varmaan pitkälti sitä, jota Douglas Adams kuvasi <Linnunradan käsikirjassa näin: #

“Eräs teoria väittää, että jos joku joskus keksii täsmälleen mikä on maailmankaikkeuden tehtävä ja miksi se on olemassa, se siinä samassa katoaa ja tilalle tulee jotain vielä kummallisempaa ja käsittämättömämpää. #

Erään toisen teorian mukaan näin on jo käynyt.“ #

(Adams dokumentoi Linnunrata-sarjaansa paljon näitä minullekin tuttuja lapsuuden ajatusmalleja. Toinen esimerkki on se, kuinka jokin näennäisesti mahdoton (Adamsin esimerkissä lentäminen) on mahdollista, jos vain tekemisen hetkellä onnistuu täydellisesti poistamaan ajattelustaan sen tekemisen mahdottomuuden. Tämä lienee uskovaisille hyvin ominainen taikausko.) #

”Muutan todellisuuden kokonaan toisenlaiseksi luomalla jotain täydellistä” -haavetta on tietysti helppo pitää hengissä, koska täydellisen täydellisen luominen on äärimmäisen epätodennäköistä. Mikään ei voi lopullisesti todistaa taikauskoa vääräksi, sillä vaikka onnistuisin jossain miten täydellisesti tahansa, eikä todellisuus katoa/muutu, niin se johtuu vain siitä, etten sittenkään onnistunut täydellisyydessä ihan kertakaikkisen täydellisen täydellisesti. #

Minulla on lisäksi vielä se lisäehto, että täydellisen luomukseni pitäisi myös olla täydellisen itsenäinen, eli eristyksissä koko muusta ympäröivästä todellisuudesta. Sen tarkoitus on kylläkin päinvastainen, sillä sen ansiosta minun ei tarvitse tehdä kerralla täydelliseksi koko todellisuutta, vaan pelkkä yksi todellisuuden sisällä oleva (mutta siis ympäristöstään täydellisen) eristetty osakokonaisuus riittäisi. Mutta käytännössä sen seuraus on, että voin aina selittää osakokonaisuuden riittämättömyyden vähintäänkin sillä, että se ei ollut riittävän eristyksissä muusta todellisuudesta, jolloin se ympäröivä epätäydellinen todellisuus pääsi saastuttamaan sen osakokonaisuuden täydellisyyden. #