Vuosia, vuosia sitten, kun verkkovideo itsenäisenä mediana teki vasta tuloaan, eivätkä kanavat vielä olleet kovin vakiintuneita, oma tapani kuluttaa videota oli Miro. Se on periaatteessa syötteenlukija videoille: uudet videot ilmestyvät päivityksinä listausnäkymiin, joista niitä voi sitten ladata ja katsella. Tuolloin suurin osa videosta oli vielä melko kämäistä laatua teknisesti, edes DVD-tasoista kuvaa näki harvoin. #

Yksi kanava erottui kuitenkin jo tuolloin sekä tuotannollisen että teknisen laatunsa puolesta kirkkaasti joukosta: Wild Earth. Nimestäkin voi arvata, että Wild Earth tekee luontofilmejä, mikä jo sinänsä tietysti takasi kiinnostukseni, mutta nämä olivat siis vielä lisäksi teknisesti aivan tv:n luontodokkareiden tasoista materiaalia — formaatti vain oli sovitettu webille, korkeintaan kymmenminuuttisiksi pätkiksi. Sittemmin Wild Earthin videoita on näytetty telkkarissakin Suomessa (Ylen kanavilla ainakin). #

Oma videonkulutustapani on muuttunut noista Miron ajoista monin tavoin. Kuten enin osa nettivideoyleisöstä, striimaan nykyään enimmän osan katsomastani sen sijaan että lataisin videot ensin omalle koneelleni. Aiemmin lataaminen auttoi välttämään turhautumista, jota lähetys- ja vastaanottopäiden väliset pullonkaulat usein aiheuttivat. Laajakaistaliittymien ja striimauspalveluiden kehittymisen ansiosta striimaus on kuitenkin nykyään enää harvoin turhauttavaa (kaupungissa; varsinkin mobiililaajakaistan varassa olevalla maaseudulla tilanne on ikävä kyllä yhä usein huono). Toinen, yhtä tärkeä tekijä on se, että valtaosa verkkovideon striimauksestakin toimii nykyään ilman Flashia. (Merkittävin vielä Flashin kanssa sinnittelevä poikkeus tästä meille suomalaisille on Ylen Areena.) #

Kun lataus on vaihtunut striimaukseen, myöskään erilliselle videonkulutussovellukselle ei enää ole tarvetta, joten nykyään seuraan videokanavia ihan normaalilla syötteenlukijalla. Striimaustekniikan kehityksen myötä käytössäni ilmeni myös kokonaan uusi piirre: suorien lähetysten seuraaminen. Suorissa lähetyksissä on minusta aina jotain erityisen vetoavaa pelkästään sen reaaliaikaisuuden takia; lähetyksen aihe on lähes yhdentekevä. #

Ja kuinka ollakaan, siitäkin huolimatta vasta muutama viikko sitten huomasin, että Wild Earth lähettää joka päivä kaksi safariajelua suoraan Djumasta, Krugerin luonnonpuistosta. Sanon ”vasta”, sillä nähtävästi lähetykset alkoivat jo melkein kymmenen vuotta sitten. #

Suora lähetys, jossa kuljetaan luonnossa villieläimiä jäljittäen ja katsellen. Voiko olla mitään parempaa? #

Suomalaiselle tuosta saattaa herätä mielikuva äärimmäisen tylsästä ohjelmasta, jossa tuntikausien vaeltamisen palkkiona saatetaan nähdä vilaukselta jonkun talitiaisen pyrstösulat, jos on hyvä tuuri. Safarilivessä on kuitenkin kyse Afrikan pensasmaista, joiden eläinrunsaus tuntuu Pohjolan asukista täysin käsittämättömältä. Pelkästään isoja kissaeläimiä on kolme (lisäksi pienempiä on puolisen tusinaa), antilooppeja toistakymmentä, ja niiden päälle sitten tietysti vielä kaiken maailman ennätyksiä (suurin lintu, suurin maaeläin, korkein maaeläin). Eikä mikään näistä ole mitenkään harvinainen ilmestys safarilla; joka ajelulla nähdään ainakin joitain, useimmiten useampia. #

Niin, ja lähetykset ovat interaktiivisia: kuka tahansa voi kysyä safarioppailta kysymyksiä Twitterissä tai sähköpostilla, ja niihin myös vastataan. (Kokemusta on.) #

Vaikka tällaisen ympäristön luontoilmiöt ovat minulle periaatteessa entuudestaan luonto-ohjelmista hyvin tuttuja, Safariliveä seuraamalla olen saanut aivan uudenlaisen kokemuksen siitä millaista villieläinten arkinen elämä siellä on. Luonto-ohjelmiin kun valikoidaan yleensä niitä kaikista näyttävimpiä tapahtumia, ne painottuvat katsojan mielessä liikaa sen arkisen elämän kustannuksella. Luonnollista tasapainoa on leikatussa luonto-ohjelmassa vaikea esittää, koska purkitettua ohjelmaa katsomaan istuva yleisö yleensä odottaa niitä näyttävyyksiä, jotta ohjelman katsomiseen uponnut aika tuntuisi hyödylliseltä. #

Suora lähetys luonnosta tarjoaa kuitenkin ainakin minulle sitä suoran lähetyksen, ”liven”, elävän elämän, jännitystä ihan riittävästi, jotta lähetystä jaksaa seurata tuntikausia päivästä toiseen, vaikka mitään poikkeuksellisen näyttävää ei jatkuvasti tapahtuisikaan. Mikä tahansa, mitä eläinten elämissä tapahtuu, tuntuu katsomisen arvoiselta, koska sen tietää tapahtuvan Afrikan pusikossa juuri nyt, ilman että kukaan on sitä minulle valikoinut ja etukäteen siloitelluksi leikannut, eikä kukaan (edes lähetyspäässä) voi tietää tapahtumien suuntaa. #

Aamusafari lähetetään (tämän kirjoitushetkellä) päivittäin klo 7.30 — 10.30 ja iltasafari klo 16.00 — 19.00 Suomen aikaa. Aikaisempia lähetyksiä voi katsella Wild Earthin arkistosta. #