Elisa jäi paitsioon pian käyttöönoton jälkeen, kun latasin kokeeksi Serialin ykköskauden. Se oli pian kuunneltu läpi (alle viikossa tietokoneen lokien mukaan), mutta koska se loppui (tosielämässä meneillään olevan) tarinan vielä jatkuessa, piti sitten ladata Undisclosedin ykköskausi, jota kävellen onkin sitten mennyt viimeiset kolme viikkoa. #

Muistelen lukeneeni Serialista jotain jo silloin kun se oli vähän tuoreempi ilmiö¹, mutta kuten tavallista, vielä silloin en jaksanut vaivautua kuuntelemaan, vaan luin vain jutun olennaiset osat Wikipediasta. Serialhan on kerännyt suitsutusta, osin ansiostakin, mutta melkein yhtä paljon, minusta tuntuu, pelkästään keskivertopodcastia selvästi paremman tuontantolaatunsa takia. Sarjasta oli enimmäkseen tehty aika helppoa kuunneltavaa, ja sellainen siloittelu hankaa minua vaihtoehtomediafriikkinä aina lievästi vastakarvaan. Siinä on valtavirran tympeän laimea maku. #

Ykköskauden loppua kohden tuli sentään vähän rosoisuutta, mutta se taas sitten ärsytti toisella tapaa: pitkin matkaa Sarah Koenigin järkeily oli minusta vaikuttanut vähän puolivillaiselta, mutta ainakin käsikirjoitetuissa studioäänitysosuuksissa sitä jaksoi sentään silti vielä seurata. Haastatteluissa kuitenkin turhauduin siihen hetkittäin kertakaikkisesti (”Ei! Miksi kyselet ihan vääristä asioista ja vielä noin sekavasti!”) Nämä ovat niitä vedenjakajia, joiden perusteella vaihtoehtomedian yleisö valikoituu omien kanaviensa pariin vaihtoehtomedian sisällä, ja joita vanhassa mediassa ehkä senkin takia arastellaan (koska yleisöhän saattaa rynnätä sen toisen julkaisijan syliin! Parempi pelata varman päälle, siloitella rosot, pysyä haaleana). #

Kun sitten siirryin Undisclosedin pariin, tuntui kotiinpaluulta. Tässä oli juuri sitä teknistä ja muuta tuotannollista rosoa, jota vaihtoehtomedialta odotan, raakaa sisältöä Serialin ylikypsyteltyyn höttöön verrattuna. Kuten bonusjaksossa ”Vacated” todettiin, media aliarvioi usein yleisönsä, ja Susan Simpson (n. kohdassa 1:13:00) viittasikin esimerkkinä siihen miten myös Serialissa sorruttiin samaan esimerkiksi tässäkin tapauksessa niin äärimmäisen keskeisen asian kuin puhelinmastojen paikkatietojen osalta. (Eikä tämä ollut pienemmän podcastin yritys piikitellä isompaa; aiemmissa jaksoissa Undisclosedin tekijät ovat vilpittömästi suitsuttaneet Serialia ihan siinä missä monet muutkin.) #

Vanhan median pitää toki palvella myös niitä pakin tylsimpiä talttoja, mutta jos se tekee asiat aina tai useimmiten siitä lähtökohdasta, liian paljon faktoja siloitellaan piiloon ja kokonaiskuva vääristyy. #

Yksi taktinen virhe Undisclosedia ja Serialia kyllä yhdistikin: molemmissa uhrattiin ihan liikaa resursseja Jay Wildsin ”unen kartoitukselle”. Kaikille (viimeisimmän PCR-päätöksen mukaan oikeus mukaanlukien) on päivänselvää, että siihen ei kannattaisi kenenkään haaskata enää sekuntiakaan. Minusta Wildsin puheisiin kannattaisi viitata vain niiltä osin, kun niissä on kiistatonta substanssia (kuten ”tämä asiakirjan kohta on ensimmäinen asiayhteys, jossa Naapurinpoika mainitaan”), ja silloinkin vain ohimennen. (Ja tietäjät tietää, että substanssia Wilsin puheissa on äärimmäisen vähän.) #

Jos joku vielä uskoo amerikkalaiseen Law & Orderiin, suosittelen Undisclosedin ykköskautta. Vaikka yksi Serialissa minua ärsyttäneistä asioista oli Koenigin sinisilmäisyys, en olisi arvannut sitä perseilyn määrää ja systemaattisuutta, jota The State v. Adnan Syed sisälleen kätkee (ja yhä tuottaa). Siinä Koenig ehkä ansaitseekin hieman armoa, sillä vankilajakso paljasti, että paatuneet rikollisetkin olivat hieman hämmästyneitä. Voi tosin olla, että näiden jäppisten kokemuspiirissä useimmat kiven sisään joutuneet kaverit ovat olleet kiistattomasti syyllisiä, ja siten systeemin näihin yksilöihin kohdistamat toimet ovat olleet heidän mielissään enemmän tai vähemmän oikeutettuja, vaikka vähän likaisia olisivat olleetkin. #