Heräsin puoli seitsemältä. Väsytti vähemmän kuin eilisaamuna. #

Kävin salilla polkemassa kuntopyörällä intervalleja. Kuuntelin Orionin tranceklassikkospesiaalin lopun ja oldskool-klassikkospesiaalin alkua. #

Kotona panin pyykkikoneen pyörimään ja hain kaupasta lättytarvikkeita. #

Kävin kävelylenkillä vanhat kengät jalassa, koska ennuste lupasi sadetta, enkä halunnut kastella uusia kenkiä, jotteivät ala haista. Vanhat ovat jo niin raadonhajuiset muutenkin että niistä ei niin väliä. Kaukolämpöä ei tule huollon takia (eikä näin kesällä välttämättä muutenkaan), siksi kuivatuskaan ei onnistu. #

Ja satoikin siellä ulkona sitten lopulta vähän, sen verran että kengät kastuivat. Minulla oli sateenvarjo. #

Kävellessäni kuuntelin Actual Innocencen kakkoskauden jaksot 14 ja 15: Khalil Rushdan ja The Arizona Justice Project#

Kotona otin pyykit koneesta ja ripustin ne samalla kun keitin tattarisuurimoita porkkanakanan kaveriksi. Syönnin jälkeen tein salaatin ja keitin ensi viikon riisipuurot, siinä meni pari tuntia. Kuuntelin samalla TV7:n harhaoppeja (Mars Hillin huutosaarnaaja ja Salaam Aleikumin jeesusplainingia). #

Tätä kirjoittaessani join kuusi kuppia kahvia ja kuuntelin Areenalta Kuhmon kamarimusiikki 2017 -jaksoa Myrskyvaroitus ja Pohjoinen valo#

Seuraavaksi sovittelen uutta kyrpää otsalleni ja sitten hyppään taas ratsuni selkään. Käyn Limingantullin Prismassa katsomassa olisiko niillä Linnanmaan Prismaa paremmat pyöräilyhanskavalikoimat. Ja pari muuta aitemia: #

ostoslista #

Taivaskin selkeni, ja alle 30 meni rikki täällä taas tänään. Niin kuin joka päivä tänä vuonna tähän mennessä! #

Nyt julkaisen tämän, jotta voin sitten pyöräillessäni saada kauhukohtauksia#

Muokkaukset #

2017-07-29 16.17.06 2017-07-29 17.17.06 #
Muuttumaton: Ja satoikin siellä ulkona sitten lopulta vähän, sen verran että kengät kastuivat. Minulla oli sateenvarjo.Muuttumaton: Ja satoikin siellä ulkona sitten lopulta vähän, sen verran että kengät kastuivat. Minulla oli sateenvarjo.
Poistettu: Kävellessäni kuuntelin Actual Innocencen kakkoskauden jaksot 14 ja 15: Khalil Rushdan ja The Arizona Justice Project. Lisätty: Kävellessäni kuuntelin Actual Innocencen kakkoskauden jaksot 14 ja 15: Khalil Rushdan ja The Arizona Justice Project.
Muuttumaton: Kotona otin pyykit koneesta ja ripustin ne samalla kun keitin tattarisuurimoita porkkanakanan kaveriksi. Syönnin jälkeen tein salaatin ja keitin ensi viikon riisipuurot, siinä meni pari tuntia. Kuuntelin samalla TV7:n harhaoppeja (Mars Hillin huutosaarnaaja ja Salaam Aleikumin jeesusplainingia).Muuttumaton: Kotona otin pyykit koneesta ja ripustin ne samalla kun keitin tattarisuurimoita porkkanakanan kaveriksi. Syönnin jälkeen tein salaatin ja keitin ensi viikon riisipuurot, siinä meni pari tuntia. Kuuntelin samalla TV7:n harhaoppeja (Mars Hillin huutosaarnaaja ja Salaam Aleikumin jeesusplainingia).

Responses

Comments are closed.