Heräsin seitsemältä. Yritin vielä puoli tuntia maata väkisin, mutta sitten nousin ylös. #

Keitettyäni aamupuuron siirtelin huonekalut taas pois lämpöpattereiden edestä huollon takia. Vituttaa jo raahata noita edestakaisin viikosta toiseen. Huoltohenkilöiden käynnit sinänsä ovat olleet huomaamattomia ja lyhyitä, mutta tätä on nyt jatkunut jo vissiin toista kuukautta. Tuskin ne kuitenkaan tahallaankaan huoltoa pitkittävät. #

Aamupuuron syötyäni rajasin partani. Kuuntelin TV7:ltä kuinka pyhäkoulunopettaja kertoi lapsille mielikuvitus-Einon elämästä, sairastumisesta, kuolemasta ja hautajaisista. Yksi lapsista aivasteli niin kuin Kaurapuuro-Matti#

Blogasin#

Vein muovijätteet keräykseen ja sen jälkeen pyöräilin tutkimattomia teitä vähän aikaa. Sitten menin taas Linnanmaan Prismaan. Tutkin urheiluosastoa vähän tarkemmin, ja löysin kokonaan toiselta hyllyväliltä lisää juomapulloja. Ne olivat ne samat mallit mitkä Limingantullissa, mutta tuolla sen Starterin lapussa luki että BPa-vapaa, kun Limingantullissa siinä ei lukenut mitään, niin kuin ei Prisman nettisivuillakaan. Ja sattuipa vielä olemaan valkoinen malli 30 prosentin punalaputettu, joten otin niitä sitten kaksi (alentamaton hinta 2,99 € / kpl). #

Tutkin ne hanskatkin vielä kerran, mutta ei, huonoja ne ovat. Mutta XL:ää oli sinnekin nyt ilmestynyt, luetaanko siellä näitä minun päivityksiäni? #

Ostin pesäpallon kokoisen jäävuorisalaatin, kun se oli ainut siellä jäljellä ollut. #

jäävuorisalaatti #

Tulin kotiin ja tein taas ruokaa kaksi tuntia. Samalla kuuntelin TV7:ltä Pekka Reinikaisen horinoita. Jos ottaisin ryypyn joka kerta kun sen äijän suusta tulee totuus, kuolisin janoon ennen kuin pullo olisi tyhjä. #

Join viisi kupillista kahvia, kuuntelin Areenalta Sastamala Gregorianaa: Rakkaustarinoita Händelin oopperoista, plarasin syötteenlukijan tyhjäksi. #

Tongin kummallista renderöintibugia, jonka takia toissapäiväisen postauksen kolmannen kappaleen ensimmäinen, lihavoitu sana on Firefoxissa eri tasolla muun rivin kanssa#

Pelasin vapaakenttää ja katselin MST3k:ta (Code Name: Diamond Head ja The Touch of Satan). #

Responses

Comments are closed.