Heräsin puoli yhdeksältä. Ihan hyvin sain nukuttua siihen saakka vaikka niin pitkään nukuinkin, ei ollut sitä tavallista loppu-unien halvaussekoilua. #
Salilla tein tavallista lyhyemmän, mutta myös tehokkaamman selkätreenin. Lisäksi hauiksia, mutta siinä vaiheessa paukut olivat jo aika lopussa. Venyttelin vartin. #
Kävin kävelyllä. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 51-53. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 570 km. #
Kotona koodasin ja kuuntelin uutta Resident Advisoria (590: Jon K). Yllärisuomea heti alussa. Sen jälkeen kuuntelin Golden Era Recordsin Youtube-kanavalta räppiä. #
Illalla söin kalapihvejä ja pottumuusia, ja katselin Rikostarinoita Suomesta -jakson Tilattu murha. #
Muokkaukset #
2017-09-18 19.51.59 | 2017-09-18 19.51.59 # |

Muuttumaton: Salilla tein tavallista lyhyemmän, mutta myös tehokkaamman selkätreenin. Lisäksi hauiksia, mutta siinä vaiheessa paukut olivat jo aika lopussa. Venyttelin vartin. | Muuttumaton: Salilla tein tavallista lyhyemmän, mutta myös tehokkaamman selkätreenin. Lisäksi hauiksia, mutta siinä vaiheessa paukut olivat jo aika lopussa. Venyttelin vartin. |
Poistettu: Kävin kävelyllä. Kuuntelin <a href=" | Lisätty: Kävin kävelyllä. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 51-53. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 570 km. |
Muuttumaton: Kotona koodasin ja kuuntelin uutta Resident Advisoria (590: Jon K). Yllärisuomea heti alussa. Sen jälkeen kuuntelin Golden Era Recordsin Youtube-kanavalta räppiä. | Muuttumaton: Kotona koodasin ja kuuntelin uutta Resident Advisoria (590: Jon K). Yllärisuomea heti alussa. Sen jälkeen kuuntelin Golden Era Recordsin Youtube-kanavalta räppiä. |