Heräsin aamuyöllä ryskeeseen, ja ajattelin, että jopas urakoitsijat varhain aloittavat tuolla rantatontilla. Mutta sitten se ryske vaihtui ähkeeseen, joten taisikin kyseessä olla vain naapureitten naimatuokio. #
Nousin varttia vailla seitsemän. Ei väsyttänyt. #
Kävin salilla, tein selkää ja hauikset. Hyvin tuntui selkään osuvan. Lopuksi venyttelin. #
Kotiin palatessani käväisin vanhalta asunnolta vielä viimeiset sinne menneet postit. #
Lounaaksi söin riisipuuron sijasta toisen erän kalapihvejä ja muusia. #
Kävin kävelyllä. Kuuntelin Swornin The Disappearance of Tiffany Whitton -tarinan Closing Statments -jakson. Tässäkin sarjassa oli joitain äänikämmejä (hieman yllättäen, käsittääkseni kun sarjan miksauksesta vastaavat ovat ihan ammattilaisia), muttei mitään niin pahaa että kuuntelua olisi haitannut. #
Sitten kuuntelin Ylen taannoin julkaisemasta kauhu- ja scifipläjäyksestä Draculan. Melkoista vauhtia siinä paahdettiin menemään, en tiedä olisinko pysynyt kärryillä jos tarina ei olisi entuudestaan tuttu. Sen verran moneen kertaan kelattuhan tuo Bram Stokerin kertoma kuitenkin on, että tämä oli mielestäni ihan nykyaikaan sopiva ratkaisu (ehkä jo julkaisuvuonnaankin, 1997). Ainakin tuolla lailla kävelyn aikana podcastin tavoin kuunteluun ehdottomasti parempi näin kuin täysimittaisena äänikirjana. #
Dramatisointi oli hyvä ja ääninäyttelykin enimmäkseen oikein tasokasta. Vain itse nimihahmon ääneen (Aarre Karén) olin hieman pettynyt (en senkään kohdalla niinkään esitykseen), jotenkin olisin toivonut oikein murisevaa bassoa. Vanha kääkkähän Dracula on, mutta sellaiselta vihaisenakin kuulostaessaan ei kyllä ollenkaan vakavasti otettava yliluonnollinen pelätti. #
Kotona kävin suihkussa, söin ja sitten koodasin, join kuusi kupillista kahvia ja kuuntelin Resident Advisoria (600: The Black Madonna, tämä on tätä keskiletkeää, toisinaan vanhan pornovideon ääniraidalta kuulostavaa ei-ihan-chilloutiakaan, jota en ihan täysin ymmärrä enkä isommin diggaa). #
Rifftrax pyöritti eilisen uusintaa, ja jotenkin päädyin sitten sen sijaan kuuntelemaan Markus Janssonin periskooppia. #
Muokkaukset #
2017-12-04 16.34.32 | 2018-05-11 15.14.43 # |

Muuttumaton: Rifftrax pyöritti eilisen uusintaa, ja jotenkin päädyin sitten sen sijaan kuuntelemaan Markus Janssonin periskooppia. | Muuttumaton: Rifftrax pyöritti eilisen uusintaa, ja jotenkin päädyin sitten sen sijaan kuuntelemaan Markus Janssonin periskooppia. |
Poistettu: [muokkaukset] | |
Poistettu: [muokkaus][klo]2017-12-04 16:34[/klo] RA 600, ei 599.[/muokkaus] | |
Poistettu: [/muokkaukset] |
2017-11-27 19.44.21 | 2017-12-04 16.34.32 # |

Muuttumaton: Dramatisointi oli hyvä ja ääninäyttelykin enimmäkseen oikein tasokasta. Vain itse nimihahmon ääneen (Aarre Karén) olin hieman pettynyt (en senkään kohdalla niinkään esitykseen), jotenkin olisin toivonut oikein murisevaa bassoa. Vanha kääkkähän Dracula on, mutta sellaiselta vihaisenakin kuulostaessaan ei kyllä ollenkaan vakavasti otettava yliluonnollinen pelätti. | Muuttumaton: Dramatisointi oli hyvä ja ääninäyttelykin enimmäkseen oikein tasokasta. Vain itse nimihahmon ääneen (Aarre Karén) olin hieman pettynyt (en senkään kohdalla niinkään esitykseen), jotenkin olisin toivonut oikein murisevaa bassoa. Vanha kääkkähän Dracula on, mutta sellaiselta vihaisenakin kuulostaessaan ei kyllä ollenkaan vakavasti otettava yliluonnollinen pelätti. |
Poistettu: Kotona kävin suihkussa, söin ja sitten koodasin, join kuusi kupillista kahvia ja kuuntelin Resident Advisoria ( | Lisätty: Kotona kävin suihkussa, söin ja sitten koodasin, join kuusi kupillista kahvia ja kuuntelin Resident Advisoria (600: The Black Madonna, tämä on tätä keskiletkeää, toisinaan vanhan pornovideon ääniraidalta kuulostavaa ei-ihan-chilloutiakaan, jota en ihan täysin ymmärrä enkä isommin diggaa). |
Muuttumaton: Rifftrax pyöritti eilisen uusintaa, ja jotenkin päädyin sitten sen sijaan kuuntelemaan Markus Janssonin periskooppia. | Muuttumaton: Rifftrax pyöritti eilisen uusintaa, ja jotenkin päädyin sitten sen sijaan kuuntelemaan Markus Janssonin periskooppia. |
Lisätty: [muokkaukset] | |
Lisätty: [muokkaus][klo]2017-12-04 16:34[/klo] RA 600, ei 599.[/muokkaus] | |
Lisätty: [/muokkaukset] |
Responses
Comments are closed.