Nousin vartin yli yhdeksän. Kelloja siirrettiin viime yönä taas tunti etiäpäin, ja se huomioon ottaen en nukkunut juurikaan tavallista myöhempään. #
Hampaidenpesun jälkeen leikkasin tukkani ja partani, sitten käväisin suihkussa. #
Aamupuuron jälkeen vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa. Kuuntelin Undisclosedin State v. Chester Hollman III -tarinan toisen addendumin (Prosecutable Offenses) ja The Trail Went Coldin jakson 21 (Renee & Andrew MacRae). 13 astetta pakkasta, aurinkoista, ei juurikaan tuulta. #
Jouduin jättämään yhden rahkapurkeista (automaatti)kassalle kun se oli rutussa. Toinenkin oli rutussa, mutta sen huomasin vasta pakatessani. Vituttaa aina tuollainen oma huomaamattomuus, eikö nyt edes sen verran voisi katsoa tuotetta hyllystä ottaessaan että huomaisi? #
Kotiin tullessani lakaisin lumet oven edustalta. #
Kotona kuorin, pilkoin, keitin ja pakastin porkkanoita ja kuorin, pilkoin ja keitin muusijuurekset. Muusasin muusin ja söin kalapihvien kanssa. Tätä kirjoittaessani join ensimmäistä kahvikupillista (/8), kuuntelin DJ Uken settejä1 ja plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. #
Ovipuhelin soi, mutten vastannut siihen kun en odota ketään tulevaksi, paitsi virpojia, joille en aio ovia availla, alliava aivo oia ne. #
Päivitin virtuaalikoneita. Illalla pelasin vapaakenttää ja katselin taas Rifftraxin The Incredible 2-Headed Transplantia. #
Alaviitteet #
Muokkaukset #
2018-03-25 18.42.55 | 2018-03-26 13.12.00 # |

Muuttumaton: Jouduin jättämään yhden rahkapurkeista (automaatti)kassalle kun se oli rutussa. Toinenkin oli rutussa, mutta sen huomasin vasta pakatessani. Vituttaa aina tuollainen oma huomaamattomuus, eikö nyt edes sen verran voisi katsoa tuotetta hyllystä ottaessaan että huomaisi? | Muuttumaton: Jouduin jättämään yhden rahkapurkeista (automaatti)kassalle kun se oli rutussa. Toinenkin oli rutussa, mutta sen huomasin vasta pakatessani. Vituttaa aina tuollainen oma huomaamattomuus, eikö nyt edes sen verran voisi katsoa tuotetta hyllystä ottaessaan että huomaisi? |
Lisätty: Kotiin tullessani lakaisin lumet oven edustalta. | |
Muuttumaton: Kotona kuorin, pilkoin, keitin ja pakastin porkkanoita ja kuorin, pilkoin ja keitin muusijuurekset. Muusasin muusin ja söin kalapihvien kanssa. Tätä kirjoittaessani join ensimmäistä kahvikupillista (/8), kuuntelin DJ Uken settejä[alaviite]Summer 2000, Live @ Miau! 10 Year Anniversary, Live @ Miau! 16042017[/alaviite] ja plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. | Muuttumaton: Kotona kuorin, pilkoin, keitin ja pakastin porkkanoita ja kuorin, pilkoin ja keitin muusijuurekset. Muusasin muusin ja söin kalapihvien kanssa. Tätä kirjoittaessani join ensimmäistä kahvikupillista (/8), kuuntelin DJ Uken settejä[alaviite]Summer 2000, Live @ Miau! 10 Year Anniversary, Live @ Miau! 16042017[/alaviite] ja plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. |
Responses
Comments are closed.