Nousin kahtakymmentä vailla kuusi. Olisin voinut vielä jatkaa unia, mutta herätä olisi kuitenkin pitänyt pahimmoilteen sellaisen puoli tuntia myöhemmin, ja on parempi nousta heti kuin juuri silloin kun on pääsemässä takaisin uneen. #

Olin taas eilisiltana unohtanut panna hammasharjan lataukseen. Latasin sitä aamuvenyttelyjen ajan, ja sen jälkeen latausta riitti sen verran, että vain viimeinen neljännes piti harjata manuaalisesti. #

Löysin taas käden ulkosyrjältä pureman näköisen. #

Käppäilin Hukka Xpressiin. Vähän aikaa kahvakuulien kokoa ihmeteltyäni pääsin niistä jyvälle: ne ovat saman kokoisia, sisällä on eri määrä täytettä, ja kaikki ovat isompia kuin isoimmatkaan rautakuulat joita olen aiemmin nähnyt. Mukavat kahvat, ja se iso koko on sekin vain eduksi bulgarialaisia tehdessä. Toisen jalan alla pidin tasapainopuolipalloa, ja sekin toimi paremmin kuin vanhalla salilla käyttämäni steppilaudan ja maton yhdistelmä. #

Raskaalta silti tuntui, viimeinen sarja piti jättää toispuoleiseksi kun toisen jalan varassa en enää kerta kaikkiaan päässyt ylös. #

Siirryin jalkaprässiin, yhteen niistä, sillä siellä näytti olevan useampia variantteja. Tämä oli perinteinen kelkkaprässi, mutta oi miten hyväkuntoinen! Ei yhtään nitinää, kitinää tai vastuksen vaihtelua, vaan täydellisen Linear Press niin kuin lapussa lukikin. 25 kilon kahvallisia painoja oli riittävästi varusteluna. Huonot puolet olivat istuimen selkänojan vähän huono muotoilu, joka korjautui alaselän taakse asettamallani pyyhkeellä, ja itsenäisesti liikkuvat lukituskahvat. Todennäköisesti yksikin lukitsin kannattelisi kelkkaa tarvittaessa, mutta silti vähän pöhkö ratkaisu minusta. Kestänee jonkin aikaa ennen kuin käteni oppivat siinä tekemään yhteistyötä. #

Reiden koukistin oli vähän piilossa, mutta sekin parempi kuin vanhalla salilla: painopakkaa voi säätää suoraan tekoasennosta, ja kaikki osat liikkuivat tässäkin kitkattomasti. #

Viimeiseksi tein pohkeita istumalaitteessa, joka oli ainut pohjelaite jonka sieltä löysin. Sen lukituskahva oli vähän hankala, eikä kantapäitä saanut kunnolla alas asti, mutta liikerata oli muutenkin sen verran aiemmasta tottumuksestani poikkeava, että se tuntui oikein hyvin pohkeissa. Kaipaan silti pohjelaitetta seisten (sitä nimeä siitä näköjään oikeasti käytetään), sillä siinä saa yleensä aina paremman venytyksen kuin missään istuen. #

Varsinaisia venyttelyvasiliteetteja siellä ei oikein ole, vain funktionaalinen alue. Vanhalta salilta jään kaipaamaan True Stretchin venyttelyhäkkiä. Aika rajallista senkin käyttö oli, mutta niihin, joihin se oli hyvä, se oli kyllä aika korvaamaton. #

Vaikka olin aikaisin liikkeellä, porukkaa siellä oli selvästi enemmän kuin entisellä salilla aamuisin, mutta käytännön haittaa siitä ei ainakaan tänään ollut, vaan sain tehdä ohjelmani jokseenkin mieleni mukaan joutumatta väistelemään. Aristaahan se näin sosiaalivammaisena tietysti vähän enemmän, mutta nuo tilat ovat myös niin avarat ettei siellä joutunut suomalaisesta bussipysäkkikäytännöstäkään tinkimään. Jo silloin aikoinaan tutustumiskäynnillä totesin, että yksistään miesten pukuhuone on tuolla tilavampi kuin lähisalin koko laitepuoli. #

Pukeutumistilat ovat yläkerrassa, joten jalkatreenin jälkeen saa vielä tutista portaat ylös ja alas. #

Huomisaamuna siellä olisi spinningiä. Tai, sitä on ympäri vuorokauden (vaikka lukkarin mukaan kylläkin vain aamusta iltaan), mutta siis huomisaamunakin olisi. Tänään siellä ei ollut nähdäkseni kukaan pyöräilemässä, saa nähdä miten viikonloppu tilannetta muuttaa. #

Käppäilin kotio, mennen tullen kuuntelin The Trail Went Coldin jakson 30 (Kurt Sova, joka, sori vaan, näyttää ihan Kummeli-hahmolta). Kotona söin riisipuuron, panaania ja jukurttia, sitten lähdin kävelylle. #

Kuuntelin Undisclosedin State v. Ronnie Long -tarinan kakkosjakson ja -addendumin (Judge, Jury, and Executioner ja At Cross Purposes) ja sitten vielä The Trail Went Coldin seitsemännen minisodin (Helen Dymond). Connie Walkerhan se siellä Addendumissa promoamassa Finding Cleoa#

Kadut veden vallassa ja vaarallisen liukasta. Palatessani kävin Prismassa. #

Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Vastailin gallupeihin, join neljä kupillista kahvia, kirjoitin tätä eeposta ja kuuntelin Serenades Show -setit 030-033. #

En taaskaan ole varannut illaksi tarpeeksi syötävää, pakko vissiin käyä Salesta jotain, jos aion huomisaamunakin jaksaa. Jalat tuli kyllä aika hyvin muussattua tänään, mutta itse ne eivät sitä vielä ole huomanneet, eivätkä ehkä vielä huomisaamunakaan. #

Minä sen sijaan huomasin jalastakin pureman näköisiä, perkele. #

Ei tarvinnut käydä Salessa kun keksin tehdä makaronisalaattia, johon käytin ylijäämähalloumia ja -lehtisalaattia (sovelsin, tai lähinnä hain inspiraatiota Yhteishyvän pasta-halloumisalaatti-reseptistä). #

Muokkaukset

pe 6. huhtikuuta 2018 18.44.46 pe 4. toukokuuta 2018 17.10.26
Vaikka olin aikaisin liikkeellä, porukkaa siellä oli selvästi enemmän kuin entisellä salilla aamuisin, mutta käytännön haittaa siitä ei ainakaan tänään ollut, vaan sain tehdä ohjelmani jokseenkin mieleni mukaan joutumatta väistelemään. Aristaahan se näin sosiaalivammaisena tietysti vähän enemmän, mutta nuo tilat ovat myös niin avarat ettei siellä joutunut suomalaisesta bussipysäkkikäytännöstäkään tinkimään. Jo silloin aikoinaan tutustumiskäynnillä totesin, että yksistään miesten pukuhuone on tuolla tilavampi kuin lähisalin koko laitepuoli. Vaikka olin aikaisin liikkeellä, porukkaa siellä oli selvästi enemmän kuin entisellä salilla aamuisin, mutta käytännön haittaa siitä ei ainakaan tänään ollut, vaan sain tehdä ohjelmani jokseenkin mieleni mukaan joutumatta väistelemään. Aristaahan se näin sosiaalivammaisena tietysti vähän enemmän, mutta nuo tilat ovat myös niin avarat ettei siellä joutunut suomalaisesta bussipysäkkikäytännöstäkään tinkimään. Jo silloin aikoinaan tutustumiskäynnillä totesin, että yksistään miesten pukuhuone on tuolla tilavampi kuin lähisalin koko laitepuoli.

https://twitter.com/ateerimaki/status/976536520940244993

"Rikkaat keskittyvät maastavetoon, köyhät kyykkyyn." 😂
-Miika Nousiainen#pitääköollahuolissaan
— Antti Teerimäki (@ateerimaki) March 21, 2018

Pukeutumistilat ovat yläkerrassa, joten jalkatreenin jälkeen saa vielä tutista portaat ylös ja alas. Pukeutumistilat ovat yläkerrassa, joten jalkatreenin jälkeen saa vielä tutista portaat ylös ja alas.

Responses

Comments are closed.