Nousin kymmentä vailla kuusi, väsytti vähemmän kuin eilisaamuna. #

Kävin salilla. Tein ojentajat ja rintaa. Oikean käden olkapää oli aamusta asti vähän kipeänä ja haittasi salilla ojentajatreeniä jonkin verran. Vähän typerästi riskillä taistelin siitä huolimatta liikkeet läpi, muttei tuo siitä onneksi ainakaan huonommaksi mennyt. #

Rintalihaskärpänen oli ihan ookoo. Siinä taisi olla vähän enemmän säätövaraa pakan alkupäässä kuin entisen salin vastaavassa, jossa pienin vastus oli hädin tuskin tarpeeksi pieni minun heiveröisille takaolkapäilleni (mutta tänään en tehnyt tuolla takaolkapäitä vaan rintaa). #

Rintaprässiin suhtauduin kahtiajakoisesti: selkänoja, kahvat ja liikerata olivat erinomaiset, mutta jalkoja ei saanut (kahvojen alas menevän vipuvarren takia) lukittua tiukasti lattiaan, vaan ne piti jättää liikkeestä pois (sotilaspenkkityylisesti), ja pakan levyt olisivat saaneet olla vähän pienempiä (eli olisin kaivannut hienojakoisempaa säätövaraa). Hieman yllättäen nämä kaksi laitetta olivat myös ainoat lajiaan tuolla. #

Kävelin takaisin kotiin. Olin lähtiessäni vahingossa pannut jalkaan nastattomat (nasta)kengät, mutta tuolla välillä niillä pysyi jo enimmän matkaa ihan hyvin pystyssä. Kävellessäni (mennen tullen) kuuntelin Actual Innocencen jaksoa 305 (Salaam Moore). Kotona söin riisipuuron, viilin ja jogurttia, sitten lähdin kävelylle. #

Kuuntelin tuon ylipitkän Actual Innocence -jakson loppuun, sitten Thin Airin jaksot 39-40 (Darwin Vest, osa 1 ja osa 2). #

Tämäkin Thin Airin kaksiosainen jakso olisi kaivannut paljon ronskimpaa leikkausta: pseudonyymillä esiintyneen perheenjäsenen kehittelemät yksityiskohtaiset kuvitelmat tapahtumien kulusta ja uhrin sisaren hiiitaaaastiiiiii kertomat jutut olisi ihan hyvin voitu tiivistää kertojaäänellä tai saksia kokonaan pois. #

Nuo omaiset vaikuttivat pahasti traumatisoituneilta, eikä heidän jutuissaan sen lisäksi ollut paljon mitään substanssia. Heidän vikansa se ei tietenkään ole, mutta kun näitä jaaritteluita rikosepäilyistä ja jopa poliisien salaliitosta (jollaisesta näiden puheiden lisäksi ei ollut mitään viitteitä; päinvastoin) oli suunnilleen puolet ohjelmasta, se oli (väärällä tavalla) surullista kuunneltavaa. #

Jäin siis kaipaamaan Robin Warderin tasapainottavaa Occamin partaveistä#

Aurinkoista oli taas, pari astetta pakkasta. Jaloissa painoi eilinen treeni, väsytti kävellä. #

Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Olin orientoitunut kuuntelemaan Muistojen bulevardia, kun tuntematon numero soitti. Huoltomies siellä oli! Minä kun olin jo luovuttanut koko asian suhteen. Soitti varmistaakseen, että olen kotona, vaikka olin antanut luvan tulla yleisavaimella. Käsittämätöntä, ettei taloyhtiön huoltofirmalla ole tikettijärjestelmää. #

Tuli se sitten säätämään niitä pattereita. Veitikkasilmäinen, nallekarhumainen mies, joka taipui lauteiden alle ympärysmittaansa nähden yllättävän hyvin. Mitään suoranaista vikaa ei löytänyt, mutta uskoi (sormituntuman perusteella) saunan patterin lämpiävän nyt vähän paremmin. #

Kuulemma on muissakin asunnoissa ollut samanlaista ongelmaa, eikä sen syistä ilmeisesti ole päästy selville. Sanoi, että jos tuo ei tuosta ala lämmetä, niin termostaatin vaihto ”isompaan” voi olla tarpeen. #

Kuuntelemani Muistojen bulevardin lähetys päättyi nolosti kun Ylen tekniikka petti. Onneksi otsikon nimikappale, Hill Street Bluesin teema, jonka takia tuon kuuntelin, soitettiin heti lähetyksen alussa. Vaihdoin sen sitten Serenades Show’hun (025-027). Join neljä kupillista kahvia. #

Keitin ja pakastin ensi viikon riisipuurot. Leikkasin ja viilasin sormenkynteni. #

Huomasin, että Lumikuningatar on esitetty telkkarissa viime jouluna, ja se on ollut Areenassakin katseltavissa, mutta ei ole enää, perkele. Olen nähnyt sen viimeksi silloin, kun olin ala-asteella, ja se esitettiin koulun jumppasalissa valkokankaalta. Tuota viimejouluista edellinen tv-esitys on (Elonetin mukaan) ollut vuonna 1997, että sen verran harvinaisesta herkusta on kyse. #

Säädin sitten syötesuodatintani niin että tuo pääsee varmasti läpi jos se vielä näytetään. #

Responses

Comments are closed.