Nousin kuudelta. Väsytti. #

Kävin salilla. Tein jalkoja kevennetysti, lopuksi venyttelin. Olin ajatellut kokeilla maisemareittiä pyöräilysalilla, ja ottanut kamppeetkin sitä varten mukaan, mutta en sitten jaksanut odotella sen alkamista, kun olin tehnyt tuon kevyen treenin sen verran nopsaan. #

Kotona söin riisipuuron ja pari veriappelsiinia, sitten lähdin kävelylle. Lähtiessäni kävin pyykkituvalla varaamassa vuoron. #

Päivän kuunteluina oli Neurovelhon radiosovitus, joka osoittautui yllättävän hyväksi ja olikin melkoinen trippi. Isoin yllätys oli se, että Tapio Liinoja esitti Turun murretta puhuvaa rastafaria, ja se oli minusta hyvä ratkaisu! Käsittämätöntä, että niin monta yksinään ärsyttävää elementtiä yhteen sotkettuna voi toimia. (Voi kyllä olla, että jos olisin lukenut kirjan, ja minulla olisi sen pohjalta ollut jo entuudestaan mielikuva tuosta Maelcum-hahmosta, sovituksen rohkea ratkaisu haraisi pahasti vastakarvaan.) #

Hieman vähemmän erikoinen, mutta silti -, ratkaisu oli se, että äänimaisemointiin oli käytetty Blade Runnerin ääniraitaa. Ei siis pelkästään musiikkia, vaan elokuvan ääniefektejä ja muitakin ääniä. Mutta siihenkin totuin hyvin pian, ja kyllä se ihan oikeanlaista tunnelmaa enimmäkseen onnistui luomaan. Tunnistin myös Jarren Zoolookia sieltä seasta, ja hyvin sekin sinne sopi. #

Näitä kehittyneempää musiikkia ei ollut käytetty. Olisin kaivannut kunnon sykettä toimintakohtauksiin, mutta ilmeisesti tekno ei ollut Suomessa edes vielä 1995 tarpeeksi mainstreamia futuristiseksi musiikiksi#

Viisi astetta lämmintä, aurinkoista. Palatessani kävin Prismassa. #

Kotona kävin suihkussa, panin kukkakaalin kiehumaan, raastoin porkkanoita ja pilkoin kanan. Nostin nastakengät eteisestä kaappiin ja kaapista Contendit eteiseen. Vein pyykit tuvalle pyörimään. Söin päivällisen ja panin porkkanapapukanan tulille. Kävin siirtämässä rummuttavat kuivausrumpuun, jonka ensin tyhjensin siellä olleista, jonkun taas unohtamista pyykeistä. Toin loput omat pyykit tänne ja ripustin. Paistoin ruuan valmiiksi. Hain pyykit rummusta ja taittelin kaappiin. #

Tätä kirjoittaessani join viisi kupillista kahvia ja kuuntelin Serenades Show -jaksot 014-015. Koodasin. #

Vieläkään ei ollut puremia ilmestynyt, ja aloin jo huolestua nyt vaihteeksi sitten siitä, että viimeksi tappamani mulkero oli muka vihoviimeinen, kun torjuntakoneistoa ollaan jo potkimassa uudelleen käyntiin. Nyt kuitenkin taas näyttää lupaavalta tuossa oikean käden ulkosyrjällä. Viime yönä tulin vahingossa murjoneeksi jesariansavyöhykkeen käyttökelvottomaksi, joten vaikuttaa siltä, että se olikin paljon tehokkaampi puremientorjuntakeino kuin mitä oletin. #

Latasin soittimeen Radioteatterin Sinuhe egyptiläisen#

Illalla katselin RiffTraxin Beast of the Yellow Nightin, huippuhauska. #

Responses

Comments are closed.