Nousin viittä vailla seitsemän. Väsytti vielä, mutten enää nukkunut hyvin. #
Kävelin salille. Harkitsin pyörällä menemistä, mutta halusin päästä Sinuhe egyptiläisen loppuun tänään, ja pyöräillen sitä olisi jäänyt vielä huomisellekin. #
Salilla tein ojentajat ja selkää. Kävelin kotiin. Kotona söin riisipuuron ja viimeisen verigreipin (toiseksiviimeinen oli liian pilaantunut), sitten lähdin kävelylle. #
Viisi astetta lämmintä, pilvistä, vähän tuulta. Iskon pysäkin kohdalla alikulun suulla oli myyränraato. Kävi mielessä, että sen voisi lähettää Eviralle, mutta ei minulla ollut mukanani välineitä. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin tullessani Sinuhea oli jäljellä vielä kolme minuuttia. Kävin suihkussa ja kuuntelin ne sitten. Söin päivällisen. Keitin ja pakastin ensi viikon riisipuurot. Samalla katsoin Angry Video Game Nerd -jakson 156 (Earthbound (SNES)). #
Aioin kuitata Sinuhen yhdellä kappaleella, mutta kävi niin kuin aina käy, ja se kappale paisui kuin pullataikina. Kirjoittaessani join neljä kupillista kahvia ja kuuntelin Orionin Kiitos musiikista, Avicii -lähetyksen. #
Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi ja säädin suodatinta. Illalla pelasin vapaakenttää ja katselin Rifftraxin Prisoners of the Lost Universea.
https://www.openstreetmap.org\/?mlat=65.04245\u0026mlon=25.47673#map=17\/65.04245\/25.47673","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"},{"id":6957,"href":"http:\/\/www.kaleva.fi\/uutiset\/oulu\/kuolleen-villielaimen-voi-lahettaa-eviralle-kuolinsyytutkimukseen\/791565","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20191020140010\/https:\/\/www.kaleva.fi\/uutiset\/oulu\/kuolleen-villielaimen-voi-lahettaa-eviralle-kuolinsyytutkimukseen\/791565\/","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-11 17:00:33","http_code":404}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-11 17:00:33","http_code":404},"process":"done"},{"id":1226,"href":"https:\/\/fi.wikipedia.org\/wiki\/The_Angry_Video_Game_Nerd","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20251118035844\/https:\/\/fi.wikipedia.org\/wiki\/The_Angry_Video_Game_Nerd","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-07 06:00:53","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-07 06:00:53","http_code":200},"process":"done"},{"id":6958,"href":"https:\/\/https://www.youtube.com\/watch?v=LZ5nX0FTH6Q","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20260201231845\/https:\/\/https://www.youtube.com\/watch?v=LZ5nX0FTH6Q","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-11 17:00:36","http_code":206}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-11 17:00:36","http_code":206},"process":"done"},{"id":6959,"href":"https:\/\/areena.yle.fi\/1-4393639","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20250822190622\/https:\/\/areena.yle.fi\/1-4393639","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-11 17:00:38","http_code":206}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-11 17:00:38","http_code":206},"process":"done"},{"id":6960,"href":"http:\/\/rifftrax.wikia.com\/wiki\/Prisoners_of_the_Lost_Universe","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"}]"> #