Yöllä meni oikea olkapää kipeäksi. Näin vaihteeksi armeijaunia, ja yhdessä minulla oli rynkky, jonka tukki oli liian pitkä, ja siksi aseen perä painoi olkapäätä ikävästi kun yritin tähtäillä vihollisia. #

Nousin puoli kahdeksalta. Olisin voinut jatkaa vielä unia, vaikkei väsyttänyt kovin paljon, mutta se oli siihen aikaan tänään kun naapurin naskalin nakutus alkoi. #

Yöllä olin vielä pystynyt nukkumaan ihan hyvin tuulettimen kanssa, mutta ylös noustuani oli jo tukalan kuumaa, myös ulkona kun kävelin salille. #

Tein selkää kevennetysti ja hauikset normaalisti, lopuksi venyttelin. #

Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin Cover-Upin viitosjakson (Swept Under the Rug). Luulin sarjan päättyvän tähän, mutta niin ei ollutkaan. Uutta jaksoa ei vain viime viikolla ilmestynyt jostain syystä. #

Kotona söin riisipuuron ja kiivejä, sitten lähdin kävelylle. Kuuntelin Radioteatterin Aniaran, Järjen voiton ja Turvallisuustarkistuksen, sitten vielä ihka ensimmäisen Skeptoidin (1: New Age Energy). #

Aniaran tarina oli lähtökohdiltaan mielenkiintoinen, mutta teos oli runomuotoinen, yäk, joten eihän siitä saanut juuri mitään selvää. Niinpä keskityin sitä kuunnellessani lähinnä kehittelemään omaa, parempaa versiotani, jossa matkustettaisiin tähtien välillä sitä tarkoitusta varten rakennetulla, keinotekoisella planeetalla useiden sukupolvien ajan, ja ratkottaisiin sosiologisia (varsinkin uskontojen kaltaisista ilmiöistä aiheutuvia) ongelmia vähän Säätiö-hengessä. Proosana, piru vie. #

Aniaran (alkuperäisteoksen) luojan, Harry Martinsonin loppu oli aika karu#

Järjen voitto ja Turvallisuustarkistus olivat onneksi muodoltaan tavallisempaa kerrontaa. En muista olenko lukenut novellia, johon Järjen voitto perustuu, enkä tiedä oliko robotin hyräily mainittu siinä, mutta se oli joka tapauksessa erinomainen tyylikeino. Arthur C. Clarken novelliin perustuva Turvallisuustarkistus taas oli poikain seikkailukertomus, ehkä sellaiseksikin hieman korni, mutta onneksi myös lyhyt. #

Yritin kiertää metsien kautta ollakseni mahdollisimman paljon suojassa auringolta, ja koska monet noista Radioteatterin esityksistä ovat äänentasoiltaan kovin hiljaisia. Kinttupolkujen reunoilla vain kasvaa nokkosia, jotka ruoskivat sääriä aina jos vastaantulijoita joutuu väistämään. #

Kotiin palattuani join tuopillisen kylmää vettä ja sitten nappasin pakastimesta lusikallisen jäätelöä, jonka puristin suussani kitalakea vasten#

Panin potut kiehumaan, ja niiden kiehuessa tilasin Ebayn kautta tietokoneeseeni viimeinkin lisää muistia. Ikkunashoppailin parhaan diilin sieltä jo eilisiltana, mutta vitkuttelin vielä sittenkin tähän saakka. #

Jos kaikki menee hyvin, käytetyt kammat ostamalla säästin hinnassa neljänneksen verrattuna tällä hetkellä parhaaseen tarjoukseen uusista. #

Söin päivällisen. Tätä kirjoittaessani join seitsemän kupillista kahvia ja kuuntelin Den klassiska kvällen -jakson Pragradions symfoniorkester, dir. Risto Joost, sitten Suvisoitto 2018 -konserttia Poema#

Sekoitin rahkamausteet ja söin yhden annoksen, sitten lähdin pyöräilemään. #

21 astetta ja aurinko paistoi koko matkan lähes pilvettömältä taivaalta. Vähän viilentävää tuultakin sentään kuitenkin. #

Alkumatkasta jalat tuntuivat vielä hieman kankeilta, mutta siitä lämmettyään jaksoivat sitten erinomaisesti. Paljon ihmishidasteita, Nallikarissa varsinkin. Itikkapilviä ei nyt viime aikoina onneksi enää ole ollut. Haittaa sen sijaan on isoista, törmäilevistä hyönteisistä, jotka pahimmillaan, varsinkin naamaan läsähtäessään, tekevät suorastaan kipeää. #

Vaalantien vierellä jahtasin vähän matkaa amdulanssia, olosuhteiden pakosta, kun se ajoi siinä kevyen liikenteen väylällä jonkin matkaa tehtävän takia, ja päästeli lopulta sen verran lujaa, ettei minunkaan tarvinnut yhtään hidastella. Mikään välitön hengenvaara ei ollut kyseessä: potilas oli tajuissaan ja ilmeisesti itse kyennyt soittamaan tarvitsemaansa apuakin. #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotona pesin hampaat, sitten paistoin pinaatin ja lämmitin uunin. Panin pizzan uuniin ja sen paistuessa kävin suihkussa. #

Söin pizzaa, join indian tonicin ja katselin RiffTraxin Rubya#

Responses

Comments are closed.