Menin eilisiltana ajoissa (ennen kahdeksaa) nukkumaan ja nukuin ihan hyvin, vaikka tuuletinta piti taas huudattaa isolla koko yö. Näin paria eläväistä unta, joista en kylläkään muista paljon yksityiskohtia. Toisessa olin mukana kahden tapajuopon porukassa (vaikka minä en tässä unessakaan ollut juoppo). #

Juopoista toinen, laihempi ja nuorempi oli lievästi kahelin oloinen, sellainen tietynlainen keskittymishäiriöinen erityisheittiö, jota tyyppiä onneksi harvoin näkee, mutta joka aina kohdattaessa aiheuttaa sellaisen hiipivän kauhun, joka ei johdu niinkään sen tyypin arvaamattomuudesta kuin ennalta-arvattavuudesta. Tuo tyyppi on kuin jumiutunut siihen lapsuuden kehitysvaiheeseen, jossa koko ajan vähän koetellaan ja venytellään sosiaalisen hyväksyttävyyden rajoja. #

Silloin, kun en nukkunut, eli illalla ennen nukahtamista, ja yöllä heräillessäni, mieleni kehitteli aina jostain syystä huolia siihen tapaan kuin tavallisesti vain suden hetkellä#

Nousin viisi yli kuusi, ei väsyttänyt. Häntäluun oikeanpuoleinen pakaran kiinnityskohta oli kipeä, niin kuin olisin kaatunut ja kaatuessani pudonnut sen päälle. Onneksi nämä kivut ilmenevät yksi kerrallaan, joka päivälle omansa. #

Kävelin salille. Tukalan kuumaa ulkona, ja tukalan kuumaa salilla. Syke laski sarjojen välissä tavallista hitaammin ja tekeminen oli tuskaista, kunnes joku onneksi keksi pönkätä ulko-oven auki, jolloin ilma sentään vähän keveni. Tein selkää ja hauikset, lopuksi venyttelin. #

Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin Radioteatterin käsikirjaa mahdollisille maailmoille (3: Myyntitykki). Kahta ensimmäistä jaksoa selvästi kepeämpi, suorastaan lapsellinen. Heikki Määttänen oli kyllä hyvä kuten kai aina, ja Mikko Rasila oli erinomainen androidina. #

Kotiin tullessani oli etanapostia, mitä ihmettä! Ei minulle koskaan tule. Toinen oli jonkun pikalainafirman (osoitteellista) roskapostia, toinen ilmoitus kirjatusta kirjeestä. Jälkimmäistä ihmettelin vähän aikaa, koska siinä ei ollut lähettäjän tietoja, mutta sitten älysin, että muistikammat sieltä tietysti tulevat. Ilmoituksessa oli lähetyskoodi, joka päättyi GB-kirjaimiin, ja GB:stä nämä GB:t tilasinkin. #

Muistaakseni nuo lähetykset ovat yleensä tulleet suoraan kotiin, mutta toisaalta edellisestä Ebay-tilauksestani on niin monta vuotta, että voi olla, että muistelen vain tässä välillä tekemiäni Amazon-tilauksia (jotka kyllä tulevat suoraan kotiin). #

Kotona söin riisipuuron ja kiivejä, sitten lähdin kävelylle. #

Koskelan ja Syynimaan välillä, Pohjantien alikulun kohdalla vanhempi pyöräilevä herrasmies tiedusteli reittiä Kuivasjärvelle. Jouduin hetken pohtimaan, mutta kehotin sitten kääntymään vasemmalle mahdollisimman pian. Periaatteessa ihan oikein, vaikka aika monen mutkan takana se vielä kohde sittenkin kyllä on. Mutta mies vaikutti kyllä paikalliselta, sanoi vain kokeilleensa eri reittiä kuin tavallisesti ja oli ilmeisesti sen takia eksynyt. Aikoi myös kysellä matkan varrella lisää neuvoja, kun sanoin että sinne Kuivasjärvelle on tästä kyllä vielä matkaa. #

Kävelin Ruskon jätekeskukseen ja nakkasin kahvinkeittimen raadon konttiin, RIP. Sieltä kävelin Tuiran Saleen, jossa lunastin muistikampalähetyksen. Sieltä kävelin kotiin. #

Kävellessäni kuuntelin Undisclosedin kolmoskauden (The State v. Dennis Perry) ensimmäisen jakson ja addendumin (Rising Daughter, Reenactments), sekä niitä edeltäneen bonusjakson (Proving Innocence After Pleading Guilty), sitten vielä Skeptoidin 21 (Living Stones of Death Valley). #

Tämä Undisclosedin tapaushan on sama josta viimeksi kuuntelemani The Trail Went Coldin jaksokin kertoi! Lienee silkkaa sattumaa, mutta silti sievän synergistä! #

Ja Susan Simpson tunnustautui datahamsteritoveriksi, ikään kuin en olisi jo muutenkin ihan rakastunut! <3 <3 <3 #

Kotona panin potut kiehumaan. Tyhjensin jääpalatarjottimen tuoppiin ja kiskoin jääpalat vesilitran kanssa naamaani sillä aikaa kun potut kiehuivat. Söin päivällisen. #

Olin suunnitellut mahdollisimman perusteellista proseduuria uusien muistikampojen käyttöönotoksi, mutta loppujen lopuksi vain nakkasin ne nopeasti paikoilleen, kun päivällisen syötyäni sattui olemaan sopivasti ylimääräinen puoli tuntia. #

Nyt pitäs taas muistin piisata vähän aikaa. #

UEFI (BIOS) perustiedot: versio, suoritintyyppi, muistin määrä (32768 MB) ja taajuus (1600 MHz) #

Ei kyllä huvittaisi poltattaa muistitestiä näillä ilmoilla, lämpöä on jo muutenkin liikaa. #

Ostin matkalipun pohjoiseen. #

Tätä kirjoittaessani join seitsemän kupillista kahvia ja kuuntelin Orionin Live aus Berlin! Berliini-lähetysten debyytti -setin#

Sekoitin rahkamausteet ja söin yhden annoksen, sitten lähdin pyöräilemään vakioreittini myötäpäivään. #

Rouhaisin taas polkimella asfalttia, Raitotien alikulun jälkeisessä kulmassa tällä kertaa. Pitäisi malttaa olla polkematta noissa tiukoissa mutkissa. #

Vastapäivään tuota lenkkiä ajaessani nousut ovat jyrkempiä ja alamäet loivempia kuin myötäpäivään, ja niinpä myötäpäivään kiertäminen tuntuu aina vähän siltä kuin jäisi voiton puolelle. Jaloista loppui silti tällä kertaa paras potku puolen välin kohdalla, tai oikeastaan jo vähän aiemminkin. Kovaa vastatuulta ei onneksi ollut missään kohtaa, vaikka toisaalta sitten kyllä helle oli sitä raaempi. #

Pysähdyin Limingantullin Prismassa. Ostin uuden kestosuodattimen, eihän noiden paperisuodattimien kanssa jaksa värkätä#

Torinrannassa oli paljon väljempää kuin toissapäivänä, mutta Nallikarissa piti hidastaa ihan (ikänestorin) kävelyvauhtiin tungoksen takia. Itikkaparvet olivat tehneet paluun saarilla, mutta onneksi vain parvina, eivät enää pilvinä niin kuin alkukesästä. #

Kotona kävin suihkussa, sitten söin litran tomaattikeittoa, ison pötkön mozzarellaa ja jälkiruuaksi pussillisen sipsejä. #

Muokkaukset #

Mon Jul 23 15:14:02 2018 Sun Sep 9 11:07:04 2018 #
Muuttumaton: Kotona söin riisipuuron ja kiivejä, sitten lähdin kävelylle.Muuttumaton: Kotona söin riisipuuron ja kiivejä, sitten lähdin kävelylle.
Poistettu: Koskelan ja Syynimaan välillä, Pohjantien alikulun kohdalla vanhempi pyöräilevä herrasmies tiedusteli reittiä Kuivasjärvelle. Jouduin hetken pohtimaan, mutta kehotin sitten kääntymään vasemmalle mahdollisimman pian. Periaatteessa ihan oikein, vaikka aika monen mutkan takana se vielä kohde sittenkin kyllä on. Mutta mies vaikutti kyllä paikalliselta, sanoi vain kokeilleensa eri reittiä kuin tavallisesti ja oli ilmeisesti sen takia eksynyt. Aikoi myös kysellä matkan varrella lisää neuvoja, kun sanoin että sinne Kuivasjärvelle on tästä kyllä vielä matkaa. Lisätty: Koskelan ja Syynimaan välillä, Pohjantien alikulun kohdalla vanhempi pyöräilevä herrasmies tiedusteli reittiä Kuivasjärvelle. Jouduin hetken pohtimaan, mutta kehotin sitten kääntymään vasemmalle mahdollisimman pian. Periaatteessa ihan oikein, vaikka aika monen mutkan takana se vielä kohde sittenkin kyllä on. Mutta mies vaikutti kyllä paikalliselta, sanoi vain kokeilleensa eri reittiä kuin tavallisesti ja oli ilmeisesti sen takia eksynyt. Aikoi myös kysellä matkan varrella lisää neuvoja, kun sanoin että sinne Kuivasjärvelle on tästä kyllä vielä matkaa.
Muuttumaton: Kävelin Ruskon jätekeskukseen ja nakkasin kahvinkeittimen raadon konttiin, RIP. Sieltä kävelin Tuiran Saleen, jossa lunastin muistikampalähetyksen. Sieltä kävelin kotiin.Muuttumaton: Kävelin Ruskon jätekeskukseen ja nakkasin kahvinkeittimen raadon konttiin, RIP. Sieltä kävelin Tuiran Saleen, jossa lunastin muistikampalähetyksen. Sieltä kävelin kotiin.
Mon Jul 16 19:53:57 2018 Mon Jul 23 15:14:02 2018 #
Muuttumaton: Kävelin Ruskon jätekeskukseen ja nakkasin kahvinkeittimen raadon konttiin, RIP. Sieltä kävelin Tuiran Saleen, jossa lunastin muistikampalähetyksen. Sieltä kävelin kotiin.Muuttumaton: Kävelin Ruskon jätekeskukseen ja nakkasin kahvinkeittimen raadon konttiin, RIP. Sieltä kävelin Tuiran Saleen, jossa lunastin muistikampalähetyksen. Sieltä kävelin kotiin.
Poistettu: Kävellessäni kuuntelin Undisclosedin kolmoskauden (The State v. Dennis Perry) ensimmäisen jakson ja addendumin (Rising Daughter, Reenactments, sekä niitä edeltäneen bonusjakson (Proving Innocence After Pleading Guilty), sitten vielä Skeptoidin 21 (Living Stones of Death Valley). Lisätty: Kävellessäni kuuntelin Undisclosedin kolmoskauden (The State v. Dennis Perry) ensimmäisen jakson ja addendumin (Rising Daughter, Reenactments), sekä niitä edeltäneen bonusjakson (Proving Innocence After Pleading Guilty), sitten vielä Skeptoidin 21 (Living Stones of Death Valley).
Muuttumaton: Tämä Undisclosedin tapaushan on sama josta viimeksi kuuntelemani The Trail Went Coldin jaksokin kertoi! Lienee silkkaa sattumaa, mutta silti sievän synergistä!Muuttumaton: Tämä Undisclosedin tapaushan on sama josta viimeksi kuuntelemani The Trail Went Coldin jaksokin kertoi! Lienee silkkaa sattumaa, mutta silti sievän synergistä!

Responses

Comments are closed.