Nousin puoli kuudelta. Väsytti hieman, mutta enemmän olisi taas väsyttänyt, jos olisin yrittänyt jatkaa unia ja herätä sitten myöhemmin. Sitä paitsi keskeneräisen asennushomman takia halusin päästä ajoissa liikkeelle. #

Vielä aamulla punniskelin, että pitäisikö tehdä tänään jalkojen sijasta rinta ja kädet, ja jalat vasta huomenna, mutta päätin sitten kuitenkin tehdä jalat ihan normaalisti. #

Kävelin salille. Mukavan viileä ilma vielä silloin, mutta lämpeni koko ajan. #

Salilla ei soinut musiikki! Vissiin jotain vikaa laitteissa. Siellä oli tavallista vähemmän porukkaakin, eikä siivojaa näkynyt, niin että mietin jo, että onko nyt joku pyhäpäivä. Mutta nämä jälkimmäiset johtuivatkin sitten vain siitä, että olin vähän tavallista aikaisemmin paikalla. #

Tiivistin treenejä vartin verran, jotta nekin minuutit ehtisin käyttää kotona asennuksen viimeistelyyn, ja ehkä kerkiäisin takaisin normaalirytmiin jo tänään. #

Kävelin kotiin. Kuuma ilma oli jo taas. Mennen tullen kuuntelin Skeptoidia.1 #

Kotiin tullessani kävin pesutuvalla, mutta se oli varattu silloiseksi aikaa. #

Kotona kävin suihkussa, söin riisipuuron, ja sitten tein savutestin. Se sujui jopa paremmin kuin etukäteen veikkasin! Ainut ja hivenen yllättävä menetys oli HP:n näppis, joka jostain syystä päätti kuolla juuri tänään. Yllättävä sikäli, että siihenhän en tässä asennushommassa kajonnut sen enempää kuin että irrotin ennen ja kytkin takaisin jälkeen, minkä tätä ennen olen tehnyt miljoonia kertoja, ja se päätti valita kuolinhetkekseen juuri tämän, joka maksimoi pelästysvaikutuksen. #

Luckily, I keep a schpare#

Ensihätään varmistin kaapista löytyneellä USB-näppäimistöllä, että emolevy ymmärtää yhä näppäimistöjä, ja sitten vaihdoin HP:n tilalle toisen, logoa lukuunottamatta tuon vanhan kanssa identtisen PS/2-näppäimistön (Compaq-brändätty on tämä). Jomman kumman näistä ostin aikoinaan käytettynä, koska tässä on aika optimaalinen tuntuma, ja halusin varautua juurikin tällaiseen tilanteeseen. #

Pitäisi kyllä pikku hiljaa löytää joku yhtä hyvän tuntuinen USB-näppäimistö. PS/2-näppiksen heikkoushan on, että sitä ei voi USB-laitteen tavoin irrottaa ja kytkeä takaisin noin vain. Aika harvoin sitä ominaisuutta tarvitsee, mutta ärsyttää joka kerta kun tarvitsee, eikä se toimi. #

Merkkasin ennen koneen avaamista fiksusti kaikki SATA-kaapelit, mutta uudessa kotelossa niiden järjestystä piti tilankäytön optimoimiseksi hieman mulkata, joten panin koneen taas rasitustestaamaan SSD-asemia ja lähdin kävelylle. #

14 astetta lähtiessäni ja yhä lämpeni. Mannisenojan sillan kaiteella oli aikuisten vaippa, ei kuitenkaan onneksi käytetyn näköinen. #

Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 209, Undisclosedia (The Hat Rack Alibi) ja Skeptoidin (Wheatgrass Juice). #

Kotona panin potut kiehumaan ja porkkanapapukanan tulille. Söin päivällisen ja paistoin porkkanapapukanan valmiiksi. Viimeistelin koneen kaapeleiden sommittelun ja kiinnitin loput paneelit. Hiano tuli. #

Fractal Design Arc Mini R2:n ikkunoitu sivupaneeli
Fractal Design Arc Minä

Join viisi kupillista kahvia ja kuuntelin Muistojen bulevardi -jakson Kaunein aamuisin samalla kun viimeistelin edellistä postausta ja aloittelin tätä. #

Söin rahkan, sitten lähdin pyöräilemään. Erittäin hyvä keli: 16 astetta, vähän pilviä, ei yhtään tuulta. Itikatkin olivat samaa mieltä, Taskila-Herukka-välillä niitä oli taas pilvin pimein. Muualla ei onneksi sitten enää niin paljon, mutta isompia mötiköitä sitten kyllä läiskähteli taas naamaan kipeästi. #

Vein hajonneen näppäimistön ja kaapelit Ruskon jätekeskukseen#

Tyrnäväntielle tullessani Nuottasaarentieltä kääntyi puolustusvoimien rekka, jonka lavetilla oli panssarivaunu. #

Pikisaaren edustalla oli kahdella kaivinkoneella lastattu proomu. #

Vaaskiventiellä vilahti jänis. Niitä en muistakaan vähään aikaan nähneeni (enkä tuolla saarilla muutenkaan), vaikka alkukesästä niitä näkyi useinkin. #

Saarilla näkyi paljon hölkkääviä miehiä, vain yksi nainen. #

Palatessani käväisin Xupermarketista purkin majoneesia salaatin terästämiseen. #

U-lukon jousilukko toimi hyvin! Ainakaan tänään u-lukko ei pudonnut kertaakaan, vaikka en yhtään varonut. #

Kotona panin pastan kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin savulohipastaa ja katselin Kuolemaantuomittujen jakson Rangaistus#

Alaviitteet #

  1. 1 Network Marketing, Hemp, Hearst, and Prohibition, Top 10 Best Pro-Science Celebrities, Bend Over and Own Your Own Business  #

Muokkaukset #

2018-08-15 21.32.47 2022-09-17 12.53.42 #
Muuttumaton: Palatessani käväisin Xupermarketista purkin majoneesia salaatin terästämiseen.Muuttumaton: Palatessani käväisin Xupermarketista purkin majoneesia salaatin terästämiseen.
Poistettu: <a href="https://marginaa.li/2018/08/14/2018-08-14/#post28314-p13-7dlndhgwnunm53d1nwsjr8vil2">U-lukon jousilukko</a> toimi hyvin! Ainakaan tänään u-lukko ei pudonnut kertaakaan, vaikka en yhtään varonut. Lisätty: <a href="https://marginaa.li/2018/08/14/2018-08-14/#post28314-p13-7dlndhgwnunm53d1nwsjr8vil">U-lukon jousilukko</a> toimi hyvin! Ainakaan tänään u-lukko ei pudonnut kertaakaan, vaikka en yhtään varonut.
Muuttumaton: Kotona panin pastan kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin savulohipastaa ja katselin <a href="https://areena.yle.fi/1-4399890"><em>Kuolemaantuomittujen</em> jakson Rangaistus</a>.Muuttumaton: Kotona panin pastan kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin savulohipastaa ja katselin <a href="https://areena.yle.fi/1-4399890"><em>Kuolemaantuomittujen</em> jakson Rangaistus</a>.