Nousin kymmentä vailla seitsemän. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Aamuverryttelyn ja aamupuuron ohessa panin riisipuuron kiehumaan. Sen valmistuttua annostelin sen, mutta pakastaminen ei meinannut onnistua, kun kaappipakastin oli niin kuurassa ettei sen vetolaatikko meinannut aueta. Raastoin sitten jäätä sieltä sen minkä irti sain, ja kirosin sitä ettei pikaoppaassa (joka oli ainut paperinen käyttöohje tuohon, PDF:ää en siihen hätään ruvennut etsimään) selitetä kuinka ylin laatikko kuuluu irrottaa. Olisihan se tempaisemalla irronnut, mutta tiedä sitten olisiko enää mennyt takaisin. #
Olisin sulattanut tuon jo ajat sitten, mutta kun se on naitettu jääkaappiin niin että virtaa ei saa pois toisesta ilman että katkeaisi toisestakin, niin joutuisi tyhjentämään ja täyttämään uudestaan molemmat sitten, enkä ole jaksanut. #
Käväisin pyöräillen Prismassa. Mennessäni tuli ambulanssi vastaan, kääntyi Meri-Toppilaan. #
Prismassa oli taas pitkästä Rainbow’n kidneypaputölkkejä, mutta palsternakkaa ei ollut. Unohdin punnita munakoison, joten jätin sen itsepalvelukassan atk-henkilölle. #
Hyvät pyöräilykelit kyllä olleet tähän mennessä tänä talvena. #
Kotona kuorin ja pilkoin keittojuurekset ja panin lihakeiton kiehumaan. Kuorin, pilkoin, keitin ja pakastin porkkanoita. Söin rahkaa. Aloittelin tämän kirjoittamista. #
Alkaa kiintolevytila taas pitkästä aikaa loppua, joten tilasin uuden levyn. #
Söin lihakeittoa, oikein hyvää. #
Doksasin rautaa. #
Kävin suihkussa ja leikkasin partani. #
Viihdekulutus #
- John Cedars: A conversation with Telltale (ex-JW YouTuber forced to leave home at 18)
- Helsingin kaupunginorkesterin konsertteja: In London Town - Sakari Oramo ja Brett Dean
- Konsertteja: RUSK 2018: Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertti
- Wintergatan: Making the Music Programming Plates - Marble Machine X #59
- Boiler Room: Violet b2b Photonz | Boiler Room Lisbon: mina
- Boiler Room: NA O MI | Boiler Room Lisbon: mina
- RiffTrax: Curse of Bigfoot
- Äänien ilta: Menneitä ja nykyisiä äänimaisemia
Responses
Comments are closed.