Nousin kymmentä vailla kuusi, kun ei väsyttänyt juurikaan. Sitten kylläkin hampaidenpesun jälkeen venytellessäni vähän. #

Aamupuuron syötyäni silppusin salaatin. Kuorin, pilkoin, keitin ja muusasin muusijuurekset. #

Vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa, pyörällä. Rinki-pisteellä aidalle oli jätetty hailakanpunainen lattakaapeli, ehkä HDMI-. #

Baana oli ihan hyväkuntoinen, mutta siinä kulki ärsyttävä polannejuova ihan koko matkan, yksi kummallakin kaistalla. Niin kuin siitä olisi ajettu veturilla ennen aurausta. Kl-väylä Välivainiolta Puokkarille oli jopa baanaakin paremmin aurattu. #

Jänis oli pudotellut papanoita tasaisin välein tuohon pihan leikkikentälle. #

Nykyisellä ketjulla yhteensä 2831 km. #

Kotona keitin kananmunia ja sekoitin rahka-ainekset. Söin yhden annoksen rahkaa. #

Söin puolet kalapihveistä ja muusista. Join kahdeksan kupillista kahvia. Raportoin omituisen läpinäkyvyysbugin. Järjestelin wikiä. #

Kävin suihkussa. #

Jäljitin Mattermost Mobile -bugia. #

Viihdekulutus #