Eilisiltana oli pitkästä aikaa hinkuva hengitys. Otin sitten Duactin, ja heitti hinku vinkumasta. Olin vältellyt Duactia kokeillakseni, että vähenisikö verenpainehäiriöltä kuulostava sirinä päässä, ja on se vähentynytkin. Aion jatkaa välttelyä. Otan sitten taas kun meinaa henki seuraavan kerran loppua. #

Nousin kymmenen yli seitsemän, kun ei enää nukuttanut. #

Aamupuuron syötyäni silppusin salaatin ja sitten paistoin lohifileen. #

Tutkailin kotipalvelinta vähän aikaa, sitten vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa, pyörällä. 9 astetta pakkasta, tuulesta vain rippeitä jäljellä, aurinko paistoi horisontissa räikeästi, läpi ohuen pilviverhon. #

Nykyisellä ketjulla yhteensä 2985 km. #

Kotona kuorin ja pilkoin muusijuurekset, sitten söin salaattia. Jatkoin palvelimen kanssa värkkäämistä. #

Keitin ja muusasin muusin ja söin lohen kanssa. Join kahdeksan kupillista kahvia. #

Taistelin koko iltapäivän Mattermostin kanssa. Lopulta löysin kuin löysinkin ongelman syyn ja korjasin sen. #

Illalla lämmitin saunan ja kävin saunassa. #

Viihdekulutus #