Heräsin taas yöllä ihan hikisenä. Ovet olivat jo valmiiksi auki, ja ulkona talven tähän saakka pisin pakkasjakso, ja silti. #

Nousin vartin yli kuusi, väsytti. Vessan loisteputki ei syttynyt katkaisijasta. Olohuoneen heikompi kattovalaisin ei syttynyt katkaisijasta. Molemmat ovat jo jonkin aikaa olleet hitaita syttymään. #

Kävelin salille polkemaan sisäpyöräilyt. Ei tuntunut ihan yhtä hyvältä kuin viime viikonloppuna, mutta viimeisessä ohjelmassa sain sitten tänään irti ehkä vähän enemmän. Sykemittarin mukaan suoritus oli kuitenkin kokonaisuutena huomattavasti tuota viime viikonloppuista kovempi. #

Kävelin kotiin. Lyhythäntäinen pikkujyrsijä viuhahti takapihan polun poikki siitä kulkiessani. Kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Oven kyynärpää oli korjattu, ja porraskäytävän alaovikin on viime päivät toiminut ihan hyvin, mutta huoltoyhtiöstä ei ole tullut mitään kuittausta#

Söin riisipuuron, sitten kävin kävelyllä. Sateli hiukan lunta ja pakkanen tuntui hieman lauhtuneen, enää -14 kotiin palatessani. Käväisin suihkussa ja sitten vein pyykit pesutuvan koneeseen pyörimään. #

Söin päivällisen, sitten kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, loput toin tänne ja ripustin. Paistoin kaalikanan. #

Olohuoneen heikompi kattovalaisin syttyi, kun napsautin tehokkaamman päälle. Aika omituista ja lievästi huolestuttavaa, miten ne sillä lailla muka ovat keskenään ristissä? #

Vessan loisteputkikin toimi taas. #

Kävin hakemassa pyykit kuivausrummusta. Pesutuvalla oli taas mennessäni valot päällä, muttei ketään. Toin pyykit tänne ja taittelin kaappiin. #

Aloittelin tämän kirjoittamista ja kahvipannun tyhjennystä. Loppu pannullinen meni videovalvontajärjestelmän pöljää bugia korjatessa. #

Kävin Prismassa, kävellen. Olisi tehnyt mieli huuhtoa suuta jollain terävälläkin, mutta viinakauppa oli tietysti jo lukossa. #

Lähipizzeriaa1 ohittaessani tuli mieleen, että olisin kyllä voinut hakea sieltäkin kaloritäydennystä. Myyvät siellä sellaisia pöydän kokoisia pizzoja, ja ihan hyvänmakuinen frutti di mare oli ainakin viimeksi, kun joulun alla siellä kävin äidin kanssa. #

Paistoin sen sijaan lättyjä. #

Pakkanen oli iltapäivällä taas alkanut kiristyä: -18 lähtiessäni, palatessani -19 ja tätä kirjoittaessani -20. #

Alaviitteet #

  1. 1 Pizzeria Lila Facebookissa  #

Viihdekulutus #