Nokka oli taas yöllä tukkoinen, mutten jaksanut nousta sitä lääkitsemään. #
Nousin 5.49. Päätä ei väsyttänyt, mutta jalkoja kylläkin. #
Kävelin salille. Tein rintaa ja hauikset, ja lopuksi lihashuoltoa tunnin. Ihan hyvältä vedolta vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa tuo ojentajien ja hauisten vaihto päittäin: molemmissa piisasi tällä viikolla voimaa paremmin kuin tukemansa ison lihasryhmän parina. #
Aloittaessani meinasi kylläkin yskittää ja muutenkin oli ylähengitystiet niin tukkoiset, että ajattelin, että onkohan tässä viime päivät nyt muka joku tauti ollutkin kehittymässä, mutta yskä se menikin sitten ohi yskimällä. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, sitten kävin kävelyllä. 14 astetta pakkasta, vähän lunta sateli ja pilvistä lähtiessäni, aurinkoista ja lähes pilvetöntä kotiin palatessani. Paluumatkalla kävin Prismassa. #
Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Käynnistin tietokoneen, mutta Gnomen käynnistyminen epäonnistui. Nuuskin vikaa läppärin avulla (intel_set_cpu_fifo_underrun_reporting
). Käynnistin pöytäkoneen uudestaan, eikä vika enää ilmaantunut. #
Join neljä ja puoli kupillista kahvia ja aloittelin tämän kirjoittamista. Koodasin koko illan. #
Viihdekulutus #
- Skeptoid: The Effects of Mandated GMO Labeling
- Skeptoid: Epigenetics Woo
- Skeptoid: Cueva de los Tayos and the Lost Metal Library: Part 1
- Techmoan: Behind the Scenes: New Year - New Lights
- Cyber Security Sauna: Episode 19: The Best Defense is Good Offensive Security
- Mitchum: Gene
- Mitchum: Pop
- The Trail Went Cold: 109: Connie Smith
- Skeptoid: Cueva de los Tayos and the Lost Metal Library: Part 2
- PBS Space Time: Perpetual Motion From Negative Mass?
- Electronic Groove: EG.719 Jonas Saalbach
- RA Podcast: RA.660 Nkisi
- RA Podcast: RA.661 FIT Siegel
- RiffTrax: Santa and the Ice Cream Bunny
- RiffTrax: Astro-Zombies