Viimeöisellä luokkaretkellä luulin taas hukanneeni puolet tavaroistani, mutta kun palasin majapaikkaan, löysinkin ne kaikki sieltä. #

Nousin 5.43. Väsytti saman verran kuin eilisaamuna. #

Kävelin salille. Pakkanen taas vähän kiristynyt, 13 astetta. Salilla tein vatsalihakset ja olkapäät. Vatsalihasliikkeet tuntuivat (huonosti) raskailta, mutta olkapäät tein ihan hyvin. #

Kävelin kotiin. Toivontien laputetut autot, tai ainakin enin osa niistä, oli nyt viimein viety pois. Vain yksi kaupunkimaasturi näytti vielä olevan kinoksen alla. #

Kotona söin riisipuuron, sitten kävin kävelyllä. Lähtiessäni kuului hälytysajoneuvojen pillien ääntä, Prismassa oli joku säikähtänyt viemärinavaajaa. Paloautoja ei enää näkynyt siitä ohi kävellessäni (tai en ainakaan kiinnittänyt niihin huomiota). #

Parkkipaikan laidalle oli joku hylännyt hanskat ja takin. #

Eilen tai lauantaina (en enää muista kumpana) oli vanha pariskunta Ahventien rivitalon katolla kolaamassa lumia. Saituusko vai mikä ne sinne oli ajanut kiinteistöhuollon töitä tekemään, en tiedä. Se katto on aika loiva, mutta onnettomuus lienee silti vain ajan kysymys. #

Alkumatkasta kuuntelemani Up and Vanishedin bonusjakso oli suunnattoman meditatiivinen. Kaikki haastattelut siinä olivat alusta loppuun sellaisia, että niistä pitäisi jonkun veistellä hypnoottista psykeä tai progea#

Loppumatkasta kuuntelemani (kakkoskauden) jakso 9 taas sai aivoni kiihkeästi pähkäilemään ihmismielen kiemuroita, ja varsinkin sitä, miten pitkäaikainen kovien huumeiden käyttö vaikuttaa ajattelukoneiston toimintaan (ja näiden välisiä syy-seuraussuhteita). #

Aurinko paistoi, tuuletonta, pakkasta lähtiessäni 12 astetta, kotiin palatessani enää 10. #

Panin potut kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin päivällisen, sitten pötköttelin taas ja tyhjensin syötteenlukijaa. #

Join seitsemän kupillista kahvia. Aloittelin tämän kirjoittamista. Koodasin. #

Muokkaukset #

2019-02-12 19.13.42 2019-02-14 16.15.47 #
Muuttumaton: Alkumatkasta kuuntelemani Up and Vanishedin bonusjakso oli suunnattoman meditatiivinen. Kaikki haastattelut siinä olivat alusta loppuun sellaisia, että niistä pitäisi jonkun veistellä hypnoottista psykeä tai progea.Muuttumaton: Alkumatkasta kuuntelemani Up and Vanishedin bonusjakso oli suunnattoman meditatiivinen. Kaikki haastattelut siinä olivat alusta loppuun sellaisia, että niistä pitäisi jonkun veistellä hypnoottista psykeä tai progea.
Poistettu: Loppumatkasta kuuntelemani (kakkoskauden) jakso 9 taas sai aivoni kiihkeästi pähkäilemään ihmismielen kiemuroita, ja varsinkin sitä, miten pitkäaikainen kovien huumeiden käyttö vaikuttaa ajattelukoneiston toimintaan (ja näiden välisiä syy-seuraussuhteita). Lisätty: Loppumatkasta kuuntelemani (kakkoskauden) jakso 9 taas sai aivoni kiihkeästi pähkäilemään ihmismielen kiemuroita, ja varsinkin sitä, miten pitkäaikainen kovien huumeiden käyttö vaikuttaa ajattelukoneiston toimintaan (ja näiden välisiä syy-seuraussuhteita).
Muuttumaton: Aurinko paistoi, tuuletonta, pakkasta lähtiessäni 12 astetta, kotiin palatessani enää 10.Muuttumaton: Aurinko paistoi, tuuletonta, pakkasta lähtiessäni 12 astetta, kotiin palatessani enää 10.

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.