Heräsin kuuden maissa, ja yritin vielä jatkaa nukkumista, mutta se ei onnistunut kovin hyvin, koska en jaksanut nostaa unimaskia naamalleni, vaikka oli liian valoisaa. #
Nousin 7.06, väsytti vähäsen. #
Aamupuuron syötyäni vastailin gallupeihin, sitten pyöräilin (pienen mutkan kautta) Prisman pihaan. #
Kävin ensin apteekissa. Nyt sieltä myytiin taas kolmen putelin pakkaus mometatsonia kerralla. Mutta jos kolmen pakkausta ei olisi, ja sen takia ostaisi ne samat kolme putelia erillisinä, niin niitä ei taas Kela korvaisi. Voe äly taas. #
Mommoxia ei siis ollut sellaisena triplana, mutta uutta Orionin vastaavaa oli, joten sitä nyt sitten kokeeksi. Muita erojahan näissä ei ole, mutta olin pitäytynyt tuossa Mommoxissa edellisvaihdon jälkeen, koska sen pumppumekanismi osoittautui vähän paremmaksi kuin Nasonexissa. #
Lähtiessäni huomasin, että sielläkin myydään nyt Haganolin Mixeriä! 10,jotain / pullo. Olisin ostanut heti, mutta myyjää ei sattunut olemaan kassalla silloin, joten jätin ostamatta. #
Kävin Prismassa, sitten ajelin kotiin. -0, pilvistä, heikkoa tuulta ja aika kolea keli kaiken kaikkiaan. #
Baanan Tervahovintien-ylityksessä on näköjään eilen ollut pyöräkolari. #
Söin salaattia ja sitten viimeistelin palvelimen levypäivityksen. Mietin siinä viime metreillä, että ext4 (ja sitä ennen ext3) ovat kyllä kauan olleet luotettavia ystäviä, ja juuri silloin taaksepäin yhteensopivuuden rikkonut ominaisuus puraisi pyllystä. #
Söin päivällisen. Join neljä ja puoli kupillista kahvia. #
Pähkäilin HP:n optisen slim-aseman räätälöityä kiinnikettä, ja muotoilin Deltacon asemapaikkasovittimen etupaneelia kolvilla vähän uusiksi, koska se oli huonosti muotoiltu tehtaalla. Valittamalla olisi toki saattanut saada tilalle uuden, mutta olisiko sitten ollut paljon ensimmäistä parempi, enpä usko. #
Illalla leikkasin partani ja lämmitin ex tempore saunan, kun alkaa olla viimeiset ilmat, että siinä on vielä mitään järkeä. #
Viihdekulutus #
- SpaceX: Arabsat-6A Mission
- Tomorrowland: Armin van Buuren - Orangerie | Tomorrowland Winter 2019
- The 8-Bit Guy: Dissecting two Word Processors, Brother WP25 and Panasonic W1525
- Tomorrowland: Armin van Buuren - Mainstage | Tomorrowland Winter 2019
- Tomorrowland: Paul Kalkbrenner - Garden Of Madness | Tomorrowland Winter 2019
- Tomorrowland: Kungs - Garden Of Madness | Tomorrowland Winter 2019
- RiffTrax: Zindy, the Swamp Boy
- John Cedars: Do Jehovah's Witness Leaders Love Bans?