Nousin 7.26, ei väsyttänyt. #

Aamupuuron syötyäni keitin riisipuuron ja paistoin kaalikanan. Pulu istahti keittiön ikkunan eteen kaiteelle, ja toljotti sieltä minua yhtä kummissaan kuin minä sitä#

Vein jätteitä molokiin ja kävin äänestämässä. Siellä oli enemmän porukkaa jonossa kuin aiemmin tuolla äänestämässä käydessäni. Olin nyt ehkä vähän tavallista myöhemmin siellä, joskus puoli yhdentoista aikaan. #

Pyöräilin saarten ja Välivainion kautta Prismaan. +1, heikkoa tuulta, aurinko paistoi nyt kirkkaalta taivaalta ja tuntui siksi vähän eilistä lämpimämmältä. Otin pyrkimykseksi pysytellä mahdollisimman paljon kuivalla asvaltilla, ja siinä ihan hyvin onnistuinkin. Hupisaarilla meni vähän kikkailuksi, ja siitä huolimattakin piti kyntää muutama kymmenisen metriä rapahiekkatietä. #

Ostin Prismasta patakintaan, kun ennestään niitä on vain yksi, ja riisijuoma roiskuu siitä riisipuuroa keittäessä niin paljon, että sitä hämmentäessä aina polttaa näppinsä. Olisin ostanut kaksi, mutta huomasin vasta kassalla, että se toinen olikin kalliimpi malli, ja jätin sen sitten ottamatta. #

Kotona keitin ensi viikon potut ja kuorin, pilkoin, keitin ja muusasin muusijuurekset, ja söin verimakkaroiden kanssa. #

Aloittelin tämän kirjoittamista. #

Pötköttelin ja tyhjensin Youtube-puskuria. #

Join kahdeksan kupillista kahvia. Leikkasin videoita. #

Sen jälkeen pitikin taas pötkötellä. #

Kävin suihkussa. #

Tässä on mennyt viikonloppu vähän tyhjäkäynnillä, kun kanban tällä hetkellä enimmäkseen odottelee, että Amazon toimittaa. #

Viihdekulutus #