Aamupuuron syötyäni raastoin ja paistoin neljä kiloa porkkanoita, keitin riisipuuron ja paistoin kaalikanan. #
Vein jätteitä molokiin, ja suunnittelin pyöräilyä, mutta kello oli jo niin paljon, että piti jatkaa ruuanlaittoa: kuorin, pilkoin, keitin ja muusasin muusijuurekset ja söin särkimurekepihvien kanssa. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. #
Join kahdeksan kupillista kahvia. Aloittelin tämän kirjoittamista. Säädin kotiverkon koneiden automaatiota. Tyhjensin astianpesukoneen. #
Pötköttelin ja pelasin vapaakenttää. Sitten aurinkovoidetta nahkaan ja pyöräilemään. #
Mutta siellä oli myös paljon muuta kevyttä liikennettä, melkein koko matkalta niin kuin Nallikarissa. Arkena toki varmaan myös niin kuin Nallikarissa, eli paljon vähemmän. #
Koska olin liikkeellä napakymppi-, eli seikkailumielellä, alitin Vaalantien, ja sieltä jatkoin merkkaamattomia metsäpolkuja Hiukanreitille, josta sitten ulkoilureittiä Haapalehdontien ja Maanmittarintien risteykseen (josta tavallisesti myötäpäivään kiertäessäni ajan Haapalehdontien viertä Vaalantielle). Se ulkoilureitti oli oikein mukavaa ajettavaa, mutta se alkupään metsäpolku oli melko huono, ja useampia ojiakin siinä oli ylitettävä. #
Pari minua nuorempaa ja sisukkaampaa sissiä siellä oli samaan aikaan seikkailemassa, toinen peräti kolmipyörällä. Määd propz. #
Sieltä Haapalehdosta se valaistu kuntorata menisi näköjään Hiukkavaara-Auranmaja -kuntorata… joka sitten yhdistyisi Ahvenoja-Herukka -rataan… hmm. #
Kommentit
Kommentit on suljettu.