Yöllä oli kuuma, näin sekavia ja lievästi ahdistavia unia ja nukuin muutenkin huonosti. #
Nousin 6.35, ei väsyttänyt kovin paljon. #
Kävelin salille. Tein takajalat ja alaselkää. Kävelin kotiin. Tervahovintien ja Koskelantien risteyksessä maalattiin suojateitä. #
Söin riisipuuron, sitten käväisin Tokmannilla ostamassa oikean kokoiset kiintoavaimet tuon pyörän kanssa operointia varten: 15 mm renkaalle, 10 mm jarruraudalle. Kotiin palattuani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron, sitten käväisin suihkussa ja vein pyykit pesutuvan koneeseen pyörimään. #
Kiristelin takarenkaan mutterit kunnolla, ja kyllä niissä vielä vähän löysää olikin. #
Nyt jos rengas tai ketju lähtee alta jossain alamäessä, voin syyttää vain itseäni. #
Viimeistelin eiliset postaukset, sitten aloittelin tämän kirjoittamista. #
Kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, tekniset toin tänne ja ripustin. #
Tutkin langattoman kotiverkon takkuilua. Välissä kävin taittelemassa pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. #
Söin päivällisen. Join neljä ja puoli kupillista kahvia. En saanut verkkoa toimimaan, joten lähdin pyöräilemään myötäpäivälenkin. #
Päästelin nyt taas ihan täysiä menemään, eikä ketjun tai renkaan kanssa ollut mitään ongelmia. Jarruttelin vain jyrkimmissä alamäissä, vaikka kipeästi siinä taitaisi käydä ihan vauhdista riippumatta, jos sellaisessa rengas irtoaisi. Kiviniemen möykkyradankin selvisin. Joku oli sattumalta tänään valittanut siitä kaupungille, ja vastauksen mukaan se osuus kuuluu valtion, eli ELYn vastuulle. #
Taskilassa tuli vastaan punainen Tesla. #
Käännyin nyt vasiten Kuivasojan koululta Pateniemetielle ja ajoin sen viertä Sahantielle asti, sieltä normaalireitille Haukiputaantien viereen. Aika paljon autoteitä ylitettävänä siellä oli, joskin etuajo-oikeutettuna. #
Eikä kovin kauas tarvinnut ajella metsäreittiä, kun jo pätkähti päähän, että nuo kotiverkon epämääräiset ongelmat haiskahtavat vialliselta verkkopiuhalta. Langaton toimii siis kyllä, mutta viimeinen etappi langattomalta reitittimeltä palvelimelle tökkii. #
Hiukkavaarassa, kyypaikan lähettyvillä haapaperhonen. Nyt näin sen sen verran hyvin, että olen melko varma. Aikamoisen iso. #
+15, pilvetöntä, kovaa tuulta, mutta se ei viilentänyt, vaan tiputakki oli vähän turha. #
Palatessani kävin K-supermarketissa. Käytin nyt siellä automaattikassaa, jota viimeksi en huomannut. Ihan näppärä, näppärämpi kuin Prisman jopa. Unohdin ottaa pussin ennen maksamista, joten otin maksamatta. #
Kotona kävin suihkussa, sitten vaihdoin kotipalvelimen verkkopiuhan, ja sen verkko korjaantui heti. Olin vaihtanut siihen tuon viallisen viikko sitten siellä niitä kaapeleita sumpliessani, koska se oli pisin kaapeleistani. Saattaa olla myös vanhin. Ettei vain olisi ensimmäiseni, Amigan-aikainen, eli 20 vuotta vanha. #
Sopivasti hämäyksenä Cloudflarellakin oli major outage tässä eilisiltana. #
Unohdin näköjään julkaista tämän, joten väärennän taas julkaisuajankohdan. #
Muokkaukset #
2019-07-03 22.59.06 | 2019-07-04 14.37.49 # |

Muuttumaton: Päästelin nyt taas ihan täysiä menemään, eikä ketjun tai renkaan kanssa ollut mitään ongelmia. Jarruttelin vain jyrkimmissä alamäissä, vaikka kipeästi siinä taitaisi käydä ihan vauhdista riippumatta, jos sellaisessa rengas irtoaisi. Kiviniemen möykkyradankin selvisin. Joku oli sattumalta tänään valittanut siitä kaupungille, ja vastauksen mukaan se osuus kuuluu valtion, eli ELYn vastuulle. | Muuttumaton: Päästelin nyt taas ihan täysiä menemään, eikä ketjun tai renkaan kanssa ollut mitään ongelmia. Jarruttelin vain jyrkimmissä alamäissä, vaikka kipeästi siinä taitaisi käydä ihan vauhdista riippumatta, jos sellaisessa rengas irtoaisi. Kiviniemen möykkyradankin selvisin. Joku oli sattumalta tänään valittanut siitä kaupungille, ja vastauksen mukaan se osuus kuuluu valtion, eli ELYn vastuulle. |
Lisätty: Taskilassa tuli vastaan punainen Tesla. | |
Muuttumaton: Käännyin nyt vasiten Kuivasojan koululta Pateniemetielle ja ajoin sen viertä Sahantielle asti, sieltä normaalireitille Haukiputaantien viereen. Aika paljon autoteitä ylitettävänä siellä oli, joskin etuajo-oikeutettuna. | Muuttumaton: Käännyin nyt vasiten Kuivasojan koululta Pateniemetielle ja ajoin sen viertä Sahantielle asti, sieltä normaalireitille Haukiputaantien viereen. Aika paljon autoteitä ylitettävänä siellä oli, joskin etuajo-oikeutettuna. |
Muuttumaton: Sopivasti hämäyksenä Cloudflarellakin oli major outage tässä eilisiltana. | Muuttumaton: Sopivasti hämäyksenä Cloudflarellakin oli major outage tässä eilisiltana. |
Lisätty: Unohdin näköjään julkaista tämän, joten väärennän taas julkaisuajankohdan. |