Näin omituisia unia. Viimeisessä afrikkalainen sotaherra oli kaapannut vallan Suomessa, ja esitteli tulevaisuudensuunnitelmiaan: #

  1. devalvoidaan rahan arvo 1/180 000:aan nykyisestä #

  2. käytetään kaikki valtion rahat kryptolouhintalaitteden hankintaan #

  3. ??? #

  4. profit! #

Nousin 8.00. Väsytti vähän. #

Aamupuuron syötyäni kävin pyöräilemässä myötäpäivälenkin. Lähtiessäni +16, palatessani jo +19. Heikkoa tuulta, enimmäkseen pilvistä. Metsäosuuden alussa pysähdyin riisumaan tiputakin pois, kun oli niin kuuma jo. #

Ampuma-alueella paukkui taas, mutta paljon vähemmän kuin viime sunnuntaina. #

Haapalehdon kääntymisen kohdalta poikkesin Hiukkavaaran (kaupunginosan) suuntaan, aikeenani ajella siellä vanhan kasarmialueen läpi. Mutta olinkin poikennut liian aikaisin (olisi pitänyt nousta aivan Raitotien vierelle), ja päädyin jonnekin Aalikkokankaan maakaatopaikan taakse. Ylimääräisiä kilometrejä tuli suunnittelemieni parin-kolmen sijasta melkein seitsemän. Mutta ensi kerralla tiedän mistä ajaa. #

Siellä jossain perällä näin käen. Ensin kyllä ihmettelin, että mikä helvetin haukkaa leikkivä laiha pulu, mutta tuli se laji sentään jostain selkärangasta päähän sitten vähän ajan päästä. Kukuntaahan kyllä kuulee useinkin, mutta itse kukkujaa en muista nähneeni tätä ennen, en ainakaan noin läheltä. Siinä oli lisäkseni joku toinenkin kädellinen samaan aikaan, pusikossa (marjoja poimimassa?). #

Askikamerakin oli mukana ja käynnissä, mutta kestää aikansa ennen kuin tuosta pikselimössöstä lintua löytää, jos löytää. #

Kotiin tullessani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Käväisin suihkussa ja sitten vein pyykit pyörimään. Tappelin Polarin sovelluksen kanssa, kun se ei millään meinannut synkata ranneketta. Synkkasi vasta sitten kun käynnistin puhelimen uudestaan. #

Söin päivällisen, sitten kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, loput toin tänne ja ripustin. Panin tiputakin ja -housut pyörimään omassa koneessa. Aloittelin tämän kirjoittamista. #

Kävin taittelemassa pyykit rummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. #

Join kolme ja puoli kupillista kahvia. Hoitelin laiskasti sekalaisia pieniä hommia (latauksia, päivityksiä yms.). #

Ripustin tiputakin ja -housut. #

Ennusteenmukaisen lyhyen sadekuuron heitti neljän maissa, mutta Taskilassa ei ollut satanut, kun sieltä kautta ajoin Prismaan, että semmoinen paikallinen kuuro Meri-Toppilassa tänään. #

Kävin viinakaupassakin. Olisin ottanut hienon polkupyöräpinotpullon, mutta eihän siellä ollut, vaikka myymälävalikoiman perusteella olin hakuni rajannut. Otin sitten saman merkin rumemman pullon jotain. Epäilemättä tulen jälleen pettymään, niin kuin aina tähänkin saakka viinien kanssa (paitsi tietysti Magyarin). #

Sitten terävien hyllyllä taas sumplin sata vuotta, ja päädyin lopulta kuitenkin salmiakkiin, koska ei siellä ollut alkoholitontakaan nyt, ja kaikki muut vaihtoehdot olivat huonoja, paitsi triple sec, joka on aina sikakallista. #

Keli oli kyllä niin hyvä, että tekisi kovasti mieli toiselle lenkille. Mutta panin jo kanankoivet uuniin, kun oli taas mielikuvitus ihan loppu syömisten kanssa. #

Ja oli sitäpaitsi ihan perkeleellisiä itikkapilviä nyt jostain syystä. Sateen jälkeinen päivänpaisteko ne herätti, tiiä häntä. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.