Nousin 6.58, kun ei väsyttänyt enää. #

Aamupuuron syötyäni käväisin Prismassa. #

Koodasin. #

Leikkasin parran ja kävin suihkussa. Olin unohtanut ostaa parranajogeeliä. #

Söin riisipuuron. #

Matkustin linja-autolla keskustaan ja käppäilin Valkean käymälään. Sieltä kävelin Silmäasemalle, josta nätti nuori myyjä opasti minut silmäsairaalaan, joka oli samassa rakennuksessa, mutta vähän piilossa, ja piti mennä kuudenteen kerrokseen saakka, vaikka myyjä oli opastanut että viidenteen. #

Mukava vastaanottovirkailija luki Kela-kortin, otti osoitetiedot ja täytätti tietosuojalomakkeen, ja sitten odottelin hetken lääkärin kutsua. Lääkäri tutki näön ja silmänpaineet ja tipatti silmät, minkä jälkeen sain taas kotvasen odotella aulassa tippojen vaikuttamista. Luin Jahti-lehteä minkä mydriaasilta pystyin. #

Pupillien laajennuttua lääkäri kurkkasi niiden läpi vielä silmänpohjat, ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Vasemmassa silmässä oli vähän enemmän hajataittoa kuin nykyisillä (2014 tehdyillä) laseilla korjausta, mutta sitäkin kuulemma niin vähän, että nykyisillä pärjää, ikänäön ilmaantumista odotellessa. #

Kassan kautta kotiin. Päänsäryksen syytä ei siis nytkään löytynyt, mutta toisaalta nyt alkaa olla jo melkoisen varmaa, ettei tuo ainakaan mitään vakavaa ole. Ja palveluun olin kyllä erittäin tyytyväinen, oli ystävällistä ja ammattitaitoista. #

Halvaantuneiden pupillien ja auringonpaisteen takia ulkona oli vaikea nähdä mitään, eikä aurinkolasejakaan ollut mukana. Onneksi en sentään ollut pyöräillen liikkeellä. #

Kotona nauroin peilikuvalleni. ”Silmät kuin lautaset”, sanottiin jossain lastensadussa, jossa päähenkilö kohtasi matkallaan toinen toistaan suurempia… koiria? Lautassilmää pienemmän eläimen silmät olivat kuin teevadit. En muista mitä pienimmän olivat. #

Luin Jahdista siellä odotusaulassa, kuinka Belgian sikaruttoepidemian syypääepäilty on vaihtunut sotilaista luonnonsuojelijaan, joka oli salakuljettanut maahan sian. Juttu haiskahti epämääräisyydessään propagandalta, enkä nyt löytänyt sille mitään vahvistusta. #

Söin päivällisen. Join 3,5 kupillista kahvia. Säädin varmuuskopiointisysteemejäni. #

Viihdekulutus #