Näin unta, että vastasin gallupiin, jossa kokeeksi soitettiin joku lovecraftmainen hulluksi tekevä ääni, ja jouduinkin sen vaikutuksesta pakokauhun valtaan. Samalla olin kuitenkin myös täysin tietoinen siitä, että kyse on vain tutkimuksesta, eikä mitään todellista vaaraa ole, joten pystyin ikään kuin tarkkailemaan omaa paniikkiani ulkopuolelta, ja se oli aika huvittavaa. #

Ehkä voimalan yölliset pörinät sattuivat yhtä aikaa rytmihäiriön kanssa tuolloin, ja sitten serotoniiniryöppy, ja näin nämä asiat unissa koetaan. #

Nousin 6.17. Väsytti aika paljon. #

Kävelin salille. Poljin kovan sisäpyöräilyn. Kävelin kotiin. #

Kuuntelin Uncoverin kakkoskauden loppuun. Ei ollut häävi. Ylituotettu, sisällöltään höttöinen. Olisi saattanut toimia paremmin, jos olisi keskitytty omaisten kokemuksiin niin kuin ensimmäisessä jaksossa, ja leikattu oma, kehno amatöörietsiväosuus reippaasti pois. #

Kokeilen ehkä kuitenkin muita kausia, sillä nämä vaikuttavat toisistaan riippumattomilta. Eri tekijät ym. Ykköskauden skippasin, koska seksikultti ei kiinnosta. #

Tullessani kävin pesutuvalla, mutta siellä oli koko päivä varattu. Vain kaksi käyttäjää, mutta molemmilla nelituntiset vuorot. Ei käy kateeksi semmoinen urakka. #

Kävin suihkussa, sitten panin tekniset vaatteet, sukat ja tämänpäiväiset hiestä märät pyörimään omassa koneessani. #

Söin riisipuuron, sitten leipaisin jauhelihapihvit. Niiden paistuessa aloittelin tämän kirjoittamista. #

Ripustin pyykit. Koodasin. #

Latasin Waltti-korttia ja ajelin linikalla asemalle ja sieltä Jannen kyytissä Mantan kanssa takaisin. #

Jatkoin koodaamista. Söin päivällisen. Join 5 kupillista kahvia. #

Kävelylle lähtiessäni Manta livisti ovesta rappukäytävään, eikä suostunut palaamaan takaisin sisälle ennen kuin Janne palasi. #

Vein jätteitä molokiin ja muovia keräykseen ja kävin Prismassa. Yritin kuvata Tervahovintien sillalta ilotulitusta, mutta puhelimen automaattitarkennus ei toiminut yhtään. #

Kuuntelin (mm.) Behind the Bastardsin 8chan-jakson. Aika sankari tämä Fredrick Brennan, mässive rispekt. #

Prisman automaattikassa ei taas antanut kuittia jostain syystä. #

Lämmitin hampurilaiset, sitten viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.