Kellotin 13 tuntia unta viime yönä, joskin oli siinä alkupäässä valvomistakin, sillä olin unohtanut ottaa aamulääkkeen aamulla, joten otin sen iltalääkkeiden kanssa, ja piristävät ja väsyttävät tappelivat, kumpi voitti. Unohdus johtui siitä, että edellisyönäkin nukuin niin pitkään, että jätin aamupuuron väliin, ja aamulääkkeet ovat osa samaa aamurutiinia. #

Nousin tänään 9.41. Olisin vieläkin halunnut nukkua. Ikuisesti. #

Kävelin salille. Tein kovan jalkatreenin, koska polvi ei vielä tälle viikolle ollut kerinnyt kovin kipeytyä. Olin taas kuihtunut joulun aikana niin, että sykevyötä piti kiristää, kun anturi ei meinannut pelata. #

Ei ollut paljon tavallista enempää porukkaa salilla. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen, sitten kävin Prismassa. Siellä oli melkoiset jonot jo, vaikka se on auki huomennakin ja yli-. #

Leikkasin parran ja kävin suihkussa, sitten kirjoittelin tätä. Tyhjensin syötteenlukijaa. Hoitelin sekalaisia pieniä kanbankortteja. Join 3,5 kupillista kahvia. Koodasin. #

Sun’n tonic on jostain syystä kadonnut kaupoista, ja olen kohta kokeillut Prisman kaikki muut tonicit, eikä yksikään niistä ole yhtä hyvää. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.