Illalla oli taas nokka tukossa. Sitten alkoi räkää irrota niin, että ajattelin, että onko tämä joku flunssa. Tässä on viime päivinä aivastuttanutkin tavallista enemmän. Mutta se niistätys meni sitten taas ohi jälkiä jättämättä, että ihan allergiaoireista vain yhä kyse. Ihan hyvin nukuinkin sen jälkeen, tarkeninkin ilman tuuletintakin. #

Tänään nousin puoli yhdeksältä, kun nukkuminen alkoi väsyttää. #

Aamupuuron syötyäni lähdin kävelylle. Kiersin sieltä metsäpolun kautta Suolamännyntielle, eikä se lopulta kävellen niin kovin hankala kuljettava ollutkaan. #

Tukalan kuuma ilma oli. Oikeasta silmästä tursusi vettä, ja huoletti jo, että onko siihen taas joku tulehdus iskenyt, mutta sekin meni ohi eikä siinä silmässä mitään näy, että ehkä sekin oli vain allergiaoireita. #

Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 203. Olisin kävellyt vakiolenkin ja kuunnellut vielä muutakin, mutta soittimesta loppui Pyykösjärven rannalla paristo. Tavallisesti olen siihen varautunut vaihtopariston kanssa, mutta tänään lähtiessäni kämmäsin, kun muistin muka vaihtaneeni sen eilen, vaikka tosiasiassa olin vaihtanut tuon loppumaisillaan olleen takaisin, koska arvasin sen vielä piisaavan hyvän matkaa, niin kuin se tekikin. #

Poikkesin sieltä sitten Prisman kautta suoraan kotiin. Prismaan oli viimein tullut Sun’n tonicia, joten otin saman tien kuusi kappaletta niitä, kaiken muun lisäksi. #

Kuusi Sun'n indian tonic -tölkkiä (takana banaaninippu ja tomaattikeittopurkki) #

Märssytien päässä nurmella oli kymmenkunta täyttä, solmittua jätesäkkiä. Siellä oli vissiin torjuttu jättipalsamia#

Kotona söin salaattia, sitten murjoin pohkeita kaulimella ja pallolla. Nysväsin (edellisen sovelluspäivityksen jälkeen kaatuilemaan ruvenneen) S-mobiilin kanssa. #

Söin päivällisen. Tätä kirjoittaessani join neljä kupillista kahvia ja kuuntelin Musiikkia vanhasta Euroopasta -jakson Juhannuskantaatti ”Ihr Menschen, rühmet Gottes Liebe”, sitten Chiaroscuro-kvartetin konsertin ja Suvisoitto 2018 -konsertin Agricolan kotikonnuilla#

Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. #

Responses

Comments are closed.