Tässä haja-ajatelmia parin kuukauden käytön jälkeen, jatkona alkuvaikutelmille#

Säävimpain, joka on oletuksena käytössä, ei toimi. Ei näytä säätä. Onneksi sen sai helposti pois häiritsemästä. #

Vakio-ohjelmien valikoima on liian suppea: on vain triathlon-lajit (juoksu, pyöräily, uinti), ja sisätilavariantit samoista. Puuttuu siis niinkin perustavanlaatuiset lajit kuin kävely ja venyttely. #

Puutteita voi kyllä paikata lisäämällä omia toimintoja, mutta siellä lajivalikoima on kanssa ihan kummallinen. Jo mainittujen lisäksi vain huumorimelonta, soutu, monilaji, murtomaahihto, voimaharjoittelu, aerobinen harjoittelu, patikointi ja muu. Esimerkiksi salimatkojen kirjaaminen patikoinniksi tuntuisi aika pöljältä, joten olen tyytynyt muu-tyyppiin sen kohdalla. #

Kelloon voi sitten tietysti myös asentaa sovelluksia, joilla saa vähän laajemman näkymän Garminin palvelun koko lajivalikoimaan. Tässä on kuitenkin se huono puoli, että sitten kun sovelluskauppa lakkaa toimimasta, tai hyödylliset sovellukset poistuvat muutoin saatavilta, kellon hyödyllisyys heikkenee jyrkästi. Ainakaan sitä ei uskalla nollata sen jälkeen. #

Sovellusten toiminta ei myöskään (sovelluskehittäjien puheiden perusteella pitkälti Garminin SDK:n heikkoudesta johtuen) ole sisäänrakennettujen lajiprofiilien tasolla. Esimerkiksi kellon lukitus ei ole sovelluksissa käytettävissä, ja sille olisi todella tarve. #

Kävelylenkkeihin käytin aiemmin Simple Walkia, ja sittemmin vaihdoin sen Any Activityyn, joka yksinään tarjoaa laajemman näkymän laitteen toimintoihin. #

Venyttelyssä taas käytän Stretchiä, joka on lähes täydelleen sellainen kuin millaista olin jo Polar-käyttäjänä toivonut: vapaasti määriteltävä venytysaika ja vaihtoaika ja hälytysäänet molemmille. Huonoutena on, että tekijä ei ole keksinyt, kuinka lajin saisi kohdalleen, joten tämän mittaamat venyttelyt kirjautuvat voimaharjoituksiksi. #

Kello näyttää puhelimen ilmoitukset. Polarissakin oli sama toiminto, mutta käänsin sen siinä heti pois päältä, koska Polarin akkukesto oli jo muutenkin niin kehno. Garminissa olen jättänyt sen päälle, koska Garminin akku jaksaa kuin Duracell-pupu. Garminin puhelinsovelluksessa voi onneksi myös rajata sovellukset, joiden ilmoitukset välitetään kelloon. Kielsin siltä heti Garminin omat ilmoitukset, sillä ne ovat tähän mennessä olleet hyödyttömiä. #

Kellossa on 5 nappia, mikä on ihan liikaa. Polarissa niitä oli vain 2, mikä vain harvoin tuntui rajoitteelta. Ylipäänsä kello, ja Garminin puhelinsovellus, ja webpalvelu ja kaikki systeemit tuntuvat siltä, että suunnittelua johdetaan markkinointiosastolta, eikä koko puljussa ole yhtään käytettävyys- tai käyttöliittymäasiantuntijaa. Toimintoja, vipuja, valitsimia, valikoita sun muita on joka paikassa miljoona, ja niistä monet ovat päällekkäisiä. Kellon oletuslajivalikoima on tästä poikkeus, vaikka juuri siinä valikoiman laajuus olisi käyttäjän etu. #

Graafista suunnittelua sentään webpalvelun puolella on käytetty, ja sen ansiosta palvelu tuntuu paljon Polaria modernimmalta. Ominaisuuspöhön takia toimintojakin on Garminilla takuulla enemmän, vaikka paljon tiukempi rajaus olisi vielä parempi. #

Garminin ranneke ärsyttää ihoa enemmän kuin Polarin ranneke. Garminin rannekehan kyllä on myös paljon kestävämmän tuntuinen kuin Polarin pletku. Olen pitänyt kelloa myös öisin unimittarina, joskin oikeassa ranteessa, kun päivisin pidän sitä vasemmassa. #

Garminin liikkumiskehotukset ovat jopa Polaria ärsyttävämpiä. Garmin kehottaa liikkumaan jopa pöydällä latauksessa ollessaan. Olisiko ihan mahdotonta lisätä logiikkavipu, joka päättelee latauskaapelin kytkennästä, että nyt ei olla ranteessa? #

Garminin akkukesto, kuten jo mainittua, on hurjan hyvä Polariin verrattuna. Latausten välillä menee useita päiviä (myös GPS päällä), kun Polarin sai ladata vähintään joka toinen päivä, ja joka päivä jos GPS:ää käytti. #

Garminin vyö tuntuu kellon ilmoitusten perusteella Polarin vyötä epäluotettavammalta: kello ilmoittelee varsinkin vatsalihaspäivänä tuon tuostakin, että nyt on sykevyö kytketty (”Ext HR connected”), ja tästä päätellen se siis myös menettää sykevyöyhteyden tuon tuostakin. Mutta en tiedä onko kyse todella kytkennän heikkoudesta, vaiko vain kytkennän häiriöiden herkemmästä tunnistamisesta. #

Olen asettanut kellon käyttöliittymäkielen englanniksi, mutta silloin tällöin Garmin yhä vaihtaa kielen spontaanisti suomeksi. Se on raivostuttavaa, mutta onneksi harvinaista. #