Nousin 6.12. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Aamupuuron syötyäni kävin pyöräilemässä myötäpäivälenkin. Lähtiessäni +3, mutta lämpenevää, lämmin tuuli ja auringonpaiste, niin ei ollut yhtään vilu. Reippaita frisbeegolfaajia oli kentällä jo silloin, kahdeksalta. #

Metsäreitti Suolamännyntielle oli sula, mutta aika löysää vielä enimmäkseen. Autonraato siellä lojui#

Kuntopolun jälkimmäistä osuutta en edes yrittänyt, kun se alkuosuus tallille asti on yhä paikoin luminen. Kynsilehdonpuiston viimeinenkin pätkä jo sentään ihan kuiva. #

Knuutilankankaan (Maikkulan-)suoralla jänis oli juosta alle, ja olisi jäänytkin, jos olisin oikea maantiepyörällä ajava spandex-ohjus. #

Jäniksiä on tänä keväänä näkynyt ehkä hieman enemmän kuin viime- (vaikken olekaan niitä muistanut kirjata ylös), mutta Leporidae, Corvidae ja Turdidae pois lukien on tuntunut eläinhavaintojen osalta tähän mennessä hiljaisemmalta. Ehkä siksi kun viimevuotista kylmemmät ilmatkin nyt toukokuussa olleet (M.O.T.). #

Kävin Limingantullin Prismassa pikaisesti. Ostin mm. toisen pesäpallon, jotta voin pitää toista aina treenikassissa matkassa. #

Saarikierroksen lopusta leikkasin pois pikku pätkän ehtiäkseni tasatunnille kotiin. Nakkasin pyörän talliin, kävin varaamassa pyykkivuoron, pikaisesti suihkussa ja sitten vein pyykit pyörimään. #

Söin riisipuuron. Vaahdotin vispikauran ja sekoitin lättytaikinan. #

Takaisin pyykkituvalle mennessäni vein sinne ovikäytävällä lojuneen lastensukan (kasaan, jossa siellä on hylättyä pyykkiä). Siirsin rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, tekniset toin tänne ja ripustin. Taivaalta satoi kunnon raekuuron. #

Pötköttelin ja pelasin kiekkotiiltä. #

Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. Paistoin lätyt illaksi. Keitin lisukeriisin ja söin päivällisen. #

Join 5 kupillista kahvia. Hoitelin sekalaisia pikkuhommia. #

Söin suklaapallot, sitten kävin pyöräilemässä vastapäivälenkin. +8, kun ennuste oli peräti +10. Kaupungin eteläpuolella ihan kunnon sadepilvet, mutta vain vähän niiden liepeitä lenkkini eteläpäässä kerkesin hipaista ennen kääntymistäni takaisin pohjoiseen. #

Iinatissa koskikara kl-väylän viereisessä rapaojassa. (Noin yhden pikselin kokoinen askikameran kuvassa, joten turha näyttää tässä.) Korpeilla iso riita Ritaharjun takana metsässä (kuntoradan viimeisen lumisen mutkan vieressä), mutten nähnyt mistä ne siellä tappelivat. #

Frisbeegolfaajia oli nyt puistossa joukkueittain, ehkä peräti jotkut pienet (harjoitus)skabat niillä siellä keskenään. #

Puiston laidalla lensi pääskykin (0 pix), että kai se kesä nyt sitten vissiin muka on, rakeineen kaikkineen. #

Kotona nakkasin pyöräilykamppeet pyykkikoneeseen pyörimään ja kävin suihkussa. #

Söin piirakkaa, sitten viimeistelin tämän. #

Ripustin pyykit. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.