Näin unta, että olin lähdössä Sojuzin kyydillä ISS:lle. En ollut jaksanut suunnitella koko hommaa sen tarkemmin, ja vasta ihan viime tingassa yritin sitten kerätä mukaan tavaroita, joita arvelin ehkä tarvitsevani, kuten ehkä villasukat ja puhelimen. Vasta herättyäni aloin miettiä, että eipä siellä asemalla taida matkapuhelimet toimia, eikä sinne muutenkaan saa viedä omia kamppeita. #
Nousin 7.38. Ei väsyttänyt, mutta olisi tehnyt mieli nukkua vielä vaikka kuinka. #
Kävelin salille. Tein pakarat ja takareidet, ihan hyvin. Porukkaa oli vähän vähemmän kuin eilen. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, sitten keitin ja pakastin hirssipuuron ja paistoin porkkanapapukalan. Kiristelin laverin ja keittiön ruokaryhmän jalat, puhdistin suodattimen astianpesukoneesta ja pyykkikoneesta ja tein kahvinkeittimelle kalkinpoiston. #
Söin päivällisen. Join 3,5 kupillista kahvia. #
Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Lähtiessäni +14 ja pilvistä, eikä metsässä ollut paljon liikettä. Toissapäiväiselle keskeytyspaikalle tullessani alkoi pilviverho rakoilla, ja loppumatkasta oli enimmäkseen selkeää, ja kotiin palatessani jo +16. Jätin saaret väliin käydäkseni taas lähi-Prismassa. #
Hiukkavaaran takana harakka, ehkä tämänkesäisiä, yhtä tyhmänrohkea kuin rastaanpoikaset. #
Pallokentän liepeillä kuvasin taas taskun. Motonetin kohdalla fasaani ja Onnisen kohdalla käpytikka, mutta kamerat olin pakannut reppuun jo ajat sitten. #
2261 km huollosta, +945 viimekuiseen. #
Kotona panin hikisen verkkapuvun pyykkikoneseen pyörimään (se oli loppumatkasta liian kuuma) ja kävin suihkussa. Lämmitin ja söin hampurilaiset, sitten viimeistelin tämän. #
Muokkaukset #
2020-07-02 13.27.43 | 2020-07-02 20.28.32 # |

Muuttumaton: Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Lähtiessäni +14 ja pilvistä, eikä metsässä ollut paljon liikettä. Toissapäiväiselle keskeytyspaikalle tullessani alkoi pilviverho rakoilla, ja loppumatkasta oli enimmäkseen selkeää, ja kotiin palatessani jo +16. Jätin saaret väliin käydäkseni taas lähi-Prismassa. | Muuttumaton: Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Lähtiessäni +14 ja pilvistä, eikä metsässä ollut paljon liikettä. Toissapäiväiselle keskeytyspaikalle tullessani alkoi pilviverho rakoilla, ja loppumatkasta oli enimmäkseen selkeää, ja kotiin palatessani jo +16. Jätin saaret väliin käydäkseni taas lähi-Prismassa. |
Lisätty: Hiukkavaaran takana harakka, ehkä tämänkesäisiä, yhtä tyhmänrohkea kuin rastaanpoikaset. | |
Lisätty: | |
Poistettu: | Lisätty: Pallokentän liepeillä kuvasin taas taskun. Motonetin kohdalla fasaani ja Onnisen kohdalla käpytikka, mutta kamerat olin pakannut reppuun jo ajat sitten. |
Muuttumaton: 2261 km huollosta, +945 viimekuiseen. | Muuttumaton: 2261 km huollosta, +945 viimekuiseen. |
2020-07-01 20.18.38 | 2020-07-02 13.27.43 # |

Muuttumaton: Hiukkavaaran takana pöhkö harakka (postaan videon tähän myöhemmin) ja pallokentän liepeillä kuvasin taas taskun. Motonetin kohdalla fasaani ja Onnisen kohdalla käpytikka, mutta kamerat olin pakannut reppuun jo ajat sitten. | Muuttumaton: Hiukkavaaran takana pöhkö harakka (postaan videon tähän myöhemmin) ja pallokentän liepeillä kuvasin taas taskun. Motonetin kohdalla fasaani ja Onnisen kohdalla käpytikka, mutta kamerat olin pakannut reppuun jo ajat sitten. |
Poistettu: | Lisätty: 2261 km huollosta, +945 viimekuiseen. |
Muuttumaton: Kotona panin hikisen verkkapuvun pyykkikoneseen pyörimään (se oli loppumatkasta liian kuuma) ja kävin suihkussa. Lämmitin ja söin hampurilaiset, sitten viimeistelin tämän. | Muuttumaton: Kotona panin hikisen verkkapuvun pyykkikoneseen pyörimään (se oli loppumatkasta liian kuuma) ja kävin suihkussa. Lämmitin ja söin hampurilaiset, sitten viimeistelin tämän. |
Garminin kokonaistilastot näköjään päin persettä. Korjasin lukemat nyt kuukausiraporttien perusteella.