Nousin 5.31. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Aamupuuron syötyäni kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Enimmäkseen selkeää, heikko tuuli, lähtiessäni +12, palatessani +15. Rälliköt vaarallisen liukkaita Mannisenpuistossa ja Hietasaarenkierroksella. #
En ulkoiluttanut kameraa. Pyy (oletan, kun niin pieni oli) pölähti pientareelta lentoon, eikä siihen järkkärillä olisi kerinnytkään. Jossain Kalimenojan mutkan kieppeillä tämäkin tapahtui. #
Sen lisäksi rusakoita, eli nyt olen ainakin nisäkkäitä siellä kuntoradalla nähnyt. Olen kyllä varmaan nähnyt rusakoita aiemminkin, ja oravia, mutta ei niistä jää muistijälkiä, kun ovat niin tavallisia. #
Kotona söin riisipuuron. Pötköttelin ja täyttelin nonogrammia vähän aikaa, sitten kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. #
Alati lämpenevää, palatessani jo +18, mutta sen ylemmä ei enää onneksi noussut koko päivänä. #
Puolen kilometrin päässä aamupyystä vihreä sisilisko mennä vipelsi tien yli! Oli niin nopea, ettei siitäkään ilman kypäräkameraa mitään todisteita saanut. #
Perhoset olivat vähän aktiivisempia kuin maanantaina, mutta edelleen lähinnä hopeatäpliä, etenkin keisarinviittoja, jotka ilmeisesti ovat heimonsa mattimyöhäsiä. #
Kotiin palattuani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Siellä leijui taas paskanhaju tuvan täydeltä. Joku oli pessyt mattoja, mutta paskaaks niissä, en tiedä. #
Kävin suihkussa, panin tattaririisin kiehumaan ja vein pyykit pyörimään. Söin päivällisen. Kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, tekniset toin tänne ja ripustin. #
Join 3,5 kupillista kahvia. Kirjoittelin tätä. #
Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. #
Raportoin Firefox-bugin. Säädin levypalvelinta. #
Lämmitin ja söin hampurilaiset. #
Vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa osgodzilla ja hakemassa Amazonin paketin. Ei väsyttänyt nyt enää jalkoja, vaikka jälkimmäinen kierros päivällä olikin aika tuskaisa. #
Kotona sovittelin poikuusvyötä (made in China). Täytyy ehkä huomenna käydä koeajolla! #
Lilassa ollut näemmä tulipalo jo viikko sitten, mennyt kokonaan ohi multa. Veipussa lupaavat kylläkin nousta tuhkasta Feeniksin lailla.
https://www.openstreetmap.org\/?mlat=65.0633\u0026mlon=25.5985#map=15\/65.0633\/25.5985","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"},{"id":4793,"href":"https:\/\/papuri.papunet.net\/lue\/676\/d85666d2cc4015a4a0326f111447a585\/#","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20211015195954\/https:\/\/papuri.papunet.net\/lue\/676\/d85666d2cc4015a4a0326f111447a585\/","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-10 12:15:42","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-10 12:15:42","http_code":200},"process":"done"},{"id":4794,"href":"http:\/\/mummila.net\/kommentit\/2020\/07\/31\/hardware-accelerated-video-decoding-va-api-broken-in-firefox-79-wayland","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20251116100649\/https:\/\/mummila.net\/kommentit\/2020\/07\/31\/hardware-accelerated-video-decoding-va-api-broken-in-firefox-79-wayland\/","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-10 12:15:45","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-10 12:15:45","http_code":200},"process":"done"},{"id":4795,"href":"https:\/\/https://www.amazon.de\/gp\/product\/B07Q42FL4M\/ref=ppx_yo_dt_b_asin_title_o00_s00?ie=UTF8\u0026psc=1","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"},{"id":4796,"href":"https:\/\/www.kaleva.fi\/ravintola-vaurioitui-pahoin-tulipalossa-koskelanti\/2727583","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20231003103755\/https:\/\/www.kaleva.fi\/ravintola-vaurioitui-pahoin-tulipalossa-koskelanti\/2727583","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-10 12:15:50","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-10 12:15:50","http_code":200},"process":"done"}]"> #