Nousin 9.27. Ei väsyttänyt. #
Kävelin salille. Tein vatsalihakset ja rintaa, ja sitten tunnin lihashuoltoa. Voimat olivat taas surkastuneet kilokaupalla pohjoisessa ollessani. #
Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Join 3,5 kupillista kahvia. Päivitin palvelinta. Tyhjensin syötteenlukijaa. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. +13, enimmäkseen selkeää. Aika kova tuuli alkumatkasta, tyyntyi onneksi metsäosuudelle tullessani. Samalla kuitenkin aurinko meni enimmäkseen pilveen, ja aika matalallakin oli jo, eikä juuri mitään kuvattavaa; yksi ainua mittari vain. Vielä toissa päivänä näkyi kaaliperhosiakin, kun junan ikkunasta katselin, mutta nyt ei edes yhden yhtä hopeatäplää enää. #
Merimetso oli nähty puoliltapäivin Hupisaarilla. Ei olisi ollut iso koukkaus käväistä siellä, mutta tuskinpa se lintu siellä enää neljän maissa olisi ollut, kun minä siellä päin olin. #
Kameran zoom on parilla viime ajelulla venynyt itsekseen, kun kamera on ollut valjaissa. Luulin sitä vanhan objektiivin urologiksi ongelmiksi (putki ei enää jaksa pysyä ylhäällä), mutta tein nyt testejä, ja osoittautuikin, että objektiivin etu-/takasuunnassa paikalleen lukitseva kiristystarranauha siinä sitä zoomia pyörittää, kun kamera heiluu sivusuunnassa. Kameran ei pitäisi heilua sivusuuntaisestikaan, mutta sen estämiseen tarkoitettu jalustan lukko on sekin vähän kökkö. #
Hiukkavaaran kentällä oli joku tapahtuma. #
Palatessani kävin Prismassa. Nelostien alituksessa retkotti rollaattorikulkija kyljellään, mutta sille oli parikin huolehtijaa onneksi jo siinä, niin en pysähtynyt. #
Kotona kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. Viimeistelin tämän. #
Muokkaukset #
2020-08-27 19.58.40 | 2020-08-28 15.30.03 # |
---|---|
Muuttumaton: Kameran zoom on parilla viime ajelulla venynyt itsekseen, kun kamera on ollut valjaissa. Luulin sitä vanhan objektiivin urologiksi ongelmiksi (putki ei enää jaksa pysyä ylhäällä), mutta tein nyt testejä, ja osoittautuikin, että objektiivin etu-/takasuunnassa paikalleen lukitseva kiristystarranauha siinä sitä zoomia pyörittää, kun kamera heiluu sivusuunnassa. Kameran ei pitäisi heilua sivusuuntaisestikaan, mutta sen estämiseen tarkoitettu jalustan lukko on sekin vähän kökkö. | Muuttumaton: Kameran zoom on parilla viime ajelulla venynyt itsekseen, kun kamera on ollut valjaissa. Luulin sitä vanhan objektiivin urologiksi ongelmiksi (putki ei enää jaksa pysyä ylhäällä), mutta tein nyt testejä, ja osoittautuikin, että objektiivin etu-/takasuunnassa paikalleen lukitseva kiristystarranauha siinä sitä zoomia pyörittää, kun kamera heiluu sivusuunnassa. Kameran ei pitäisi heilua sivusuuntaisestikaan, mutta sen estämiseen tarkoitettu jalustan lukko on sekin vähän kökkö. |
Poistettu: Palatessani kävin Prismassa. | Lisätty: Hiukkavaaran kentällä oli joku tapahtuma. |
Lisätty: Palatessani kävin Prismassa. <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0523&mlon=25.4536#map=15/65.0523/25.4536">Nelostien alituksessa</a> retkotti rollaattorikulkija kyljellään, mutta sille oli parikin huolehtijaa onneksi jo siinä, niin en pysähtynyt. | |
Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. Viimeistelin tämän. | Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. Viimeistelin tämän. |