Näin taas unta perhosjahdista. Perhonen oli melkein lätyn kokoinen, ja lätyn värinenkin: yläpuolelta liian paksusta taikinasta paistetun, ja alapuolelta liian paistetun. Minulla oli vain puhelin, ja melkein löin sen mäsäksi kun olin niin raivoissani sen huonoudesta. Laskin, että puhelimen esille ottamisesta ensimmäisen onnistuneen kuvan saamiseen kesti viisi minuuttia. Ei se todellisuudessa ihan niin huono ole, mutta kuvien laatu on niin huono, ettei kyllä paljon parempikaan. #

Nousin 7.04. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Aika vilpoista jo ulkona, +0. #

Tein takajalkoja. Kokeilin 1jmaveakin taas, mutta heti meinasi polvi kipeytyä, joten lopetinkin sen heti alkuunsa. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen ja lämmitin porkkanapapukalapihvit. #

Pötköttelin, tyhjensin syötteenlukijaa ja täyttelin nonogrammia. #

Söin riisipuuron. Join 3,5 kupillista kahvia. Koodasin. #

Kävin kävelyllä. +3, enimmäkseen pilvistä, heikko tuuli. Palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten perkasin ja paistoin katkaravunpyrstöt unkkel penssin kastikkeeseen ja söin riisin kanssa. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.