Nousin 7.58. Ei väsyttänyt, olisi tehnyt mieli nukkua. #

Huomasin ulkolämpömittarin lukemien jumiutuneen. Joka päivä niitä katsonut monta kertaa, ja nyt vasta tajusin, etteivät ne ole muuttuneet viikkoon. #

Kävelin salille. Tein jalkaprässiä, ja takareidet olivat ihan ihmeissään. Voi olla, että loppuviikosta istuminen tekee kipeää pitkästä aikaa. #

Kävelin kotiin. Poutaa mennen tullen, vastoin ennustetta. #

Söin purkkikalaa ja greipin, ilman puuroa, koska viime aikoina on maha ollut sekaisin (hirssi-/riisi-) puuron syönnin jälkeen. Eilen söin pelkän puuron ilman kalaa ja greippiä, ja sen jälkeen oli sekaisin, ja nyt tuon toisen osion syömisen jälkeen ei ollut. Vielä pitäisi eristää siitä puurosta se mikä ongelmia aiheuttaa. Pähkinät suljin jo eilen pois (ei johtunut niistä). #

Pötköttelin, tyhjensin syötteenlukijaa ja täyttelin nonogrammia. #

Söin puolet päivällisestä. Kirjoittelin tätä. Koodasin. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Kävin kävelyllä. Vähän tihkutti vettä välillä. Palatessani kävin Prismassa. Apteekin noutoautomaatti oli ilmestynyt sinne, mutta mitään tietoa sen käytöstä missään ei. #

Kotona kävin suihkussa, raastoin porkkanoita ja söin loput päivällisestä. #

Isä soitteli, ja setvitiin lisää liittymäasioita ja muita nettihommia. #

Söin riisipuuron, ilman siirappia, eikä ainakaan vielä ole mennyt maha sekaisin. Ostin viimeksi Rainbow’n siirappia, ja se haisi jo avatessa ihan viinalta. Ei senkään yhdistämisessä näihin mahavaivoihin mennyt kuin kuukausi. #

Suomenkielinen Google ei (vielä tätä kirjoittaessani) tunne ”siirappi haisee alkoholilta” -ilmiötä, mutta englanninkielinen tuntee#

Muokkaukset

ke 28. lokakuuta 2020 20.12.14 ke 28. lokakuuta 2020 20.30.53
Muuttumaton: Isä soitteli, ja setvitiin lisää liittymäasioita ja muita nettihommia. Muuttumaton: Isä soitteli, ja setvitiin lisää liittymäasioita ja muita nettihommia.
Poistettu: Söin riisipuuron, ilman siirappia, eikä mennyt maha sekaisin. Ostin viimeksi Rainbow'n siirappia, ja se haisi jo avatessa ihan viinalta. Ei senkään yhdistämisessä näihin mahavaivoihin mennyt kuin kuukausi.  Lisätty: Söin riisipuuron, ilman siirappia, eikä ainakaan vielä ole mennyt maha sekaisin. Ostin viimeksi Rainbow'n siirappia, ja se haisi jo avatessa ihan viinalta. Ei senkään yhdistämisessä näihin mahavaivoihin mennyt kuin kuukausi.
Muuttumaton: Suomenkielinen Google ei (vielä tätä kirjoittaessani) tunne "siirappi haisee alkoholilta" -ilmiötä, mutta <a href="https://www.google.com/search?q=syrup+smells+like+alcohol">englanninkielinen tuntee</a>. Muuttumaton: Suomenkielinen Google ei (vielä tätä kirjoittaessani) tunne "siirappi haisee alkoholilta" -ilmiötä, mutta <a href="https://www.google.com/search?q=syrup+smells+like+alcohol">englanninkielinen tuntee</a>.

Responses

Comments are closed.