Nousin 8.18. Olisi nukuttanut vieläkin, mutta olkapäätä särki taas niin ettei pystynyt nukkumaan. #

Kiristelin laverin jalat. Ei niissä juuri löysiä ollut, vaikka taas narisevat melkein yhtä paljon kuin ennen nylocien ja kiristysmuttereiden asennusta#

Aamupuuron syötyäni kävin Prismassa. Käytin tyhjät mehupurkitkin siellä, kun en muistanut niitä nakata molokiin lähtiessäni. Taisi olla ensimmäinen kerta, ihme kyllä. Kierrätysmuovit kyllä kerran käytin nekin Prismassa, ja niitä pitikin sieltä lähteä kesken ostosten viemään, kun reppuun ei muuta niiden lisäksi mahdu. #

Kotiin palattuani jonotin kiinteistöhuollon päivystykseen, ja perille päästyäni ilmoitin portaikon oven rikotusta ikkunasta. Jos nyt ainakin ne lasinsirut siitä saisi pois ennen kuin joku humalapäissään siinä vielä itsensä teloo. #

Vissiin aika onnistunut jonotusmusiikkivalinta, kun puhelun päätyttyä hapuilin hiiren osoittimella musiikkisoittimen toistonappia kuvitellen, että siitä sen soitto jatkuu. (Ihan geneeristä jonotusmusiikkia se oli, muttei liian kovalla niin kuin tavallisesti, eikä muutenkaan ärsyttävää.) #

Perkasin eiliset kuvat. #

Söin hirssipuuron. Join 3,5 kupillista kahvia. Ilmoitin kaupungille notkumännystä Hiukkavaarassa#

Pyöräilemään lähtiessäni oli huoltomies jo tulossa alaovelle. #

Kävin ajelemassa metsäosuuden molempiin suuntiin. +20, enimmäkseen selkeää, heikko tuuli. Olosuhteisiin nähden kumman kehno perhossaalis, varsinkin menosuunnassa. Boloriatkin ilmaantuivat kunnolla vasta paluumatkalla. Suokeltoja oli kyllä runsaasti, ja mustatäplähiipijäkin taas. Sääskiäkin oli onneksi vähemmän kuin aiemmin. #

Jylkynkankaan amiraalista sain viimein yläpintakuvat. Varmaan niin hyvät, etten parempia enää saa pelkällä sinnikkäällä yrittämisellä (ilman hyvää tuuria). Hiekkatie ei kyllä ollut nätein mahdollinen tausta, mutta siinähän se sen asemapaikka on, että on ainakin todenmukainen. #

Ehkä vielä aavistuksen lähemmäskin olisin päässyt, mutta kuvittelen sen yksilön jo oppineen, ettei minusta kameroineni ole mitään vaaraa, enkä halua rikkoa tätä kuvittelemaani luottamusta tunkeutumalla lähemmäs kuin tarpeen. Oikeastihan en ole edes syynännyt tähänastisia kuvia vielä niin tarkasti, että tietäsin varmasti, onko siellä aina ollut sama yksilö. #

Sain sen auroraojan eilisen isohkon hopeatäplänkin nyt kuviin, luulen, ja pursu sekin vain oli. #

Talvikankaan takana aurorakoiras, just kun eilen jo melkein julistin ne menneiksi. Tavanomaisen levoton, haastoi riitaa kaikkien vastaan tulleiden suokeltojen kanssa, ja lensi lopuksi metsään ilman että sain yhtään kuvaa siitä. Videoida olisi pitänyt. #

Automaattitarkennus toimi enimmäkseen, vain parisen kertaa meinasi jumia. #

Palatessani kävin Kuivasmeren rannassa kilometrien täyttämiseksi, ja jos siellä vaikka olisi erilaista habitaattia ja sen myötä eri lajejakin. Ensinmainittua oli kyllä, mutta niin pirunpaskamaata, että piti jättää kesken. Sora- ja asvalttiaavikkoa, jossa lähinnä joitain pikkulintuja ja variksia. Ja varmaan punkkeja. #

Taivaanrannassa näkyi savupilvi, omakotitalopalo Knuutilanrannassa näköjään. #

Huoltomies oli paikannut lasin pahvinläpyskällä ja jättänyt enimmät lasinsirut niille sijoilleen. Eihän se reikä siinä olennaisin ongelma ollut, ja jos olisikin, niin mitä siinä yksi surkea pahviläpyskä auttaa? #

Panin tattaririisiä kiehumaan, kävin suihkussa ja sitten söin päivällisen. Pilkoin kesäkurpitsan. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. #

Perkasin kuvasaalista. Vain vattumittarin julkaisin, ja käjen#

Tyhjensin astianpesukoneen. Paistoin ja söin kesäkurpitsarisoton. #

Viimeistelin tämän. #

Muokkaukset #

2021-06-26 11.58.17 2021-06-26 12.55.23 #
Muuttumaton: Pyöräilemään lähtiessäni oli huoltomies jo tulossa alaovelle.Muuttumaton: Pyöräilemään lähtiessäni oli huoltomies jo tulossa alaovelle.
Poistettu: Kävin ajelemassa metsäosuuden molempiin suuntiin. +20, enimmäkseen selkeää, heikko tuuli. Olosuhteisiin nähden kumman kehno perhossaalis, varsinkin menosuunnassa. <em>Boloriatkin</em> ilmaantuivat kunnolla vasta paluumatkalla. Suokeltoja oli kyllä runsaasti, ja mustatäplähiipijäkin taas. Lisätty: Kävin ajelemassa metsäosuuden molempiin suuntiin. +20, enimmäkseen selkeää, heikko tuuli. Olosuhteisiin nähden kumman kehno perhossaalis, varsinkin menosuunnassa. <em>Boloriatkin</em> ilmaantuivat kunnolla vasta paluumatkalla. Suokeltoja oli kyllä runsaasti, ja mustatäplähiipijäkin taas. Sääskiäkin oli onneksi vähemmän kuin aiemmin.
Muuttumaton: Jylkynkankaan amiraalista sain viimein yläpintakuvat. Varmaan niin hyvät, etten parempia enää saa pelkällä sinnikkäällä yrittämisellä (ilman hyvää tuuria). Hiekkatie ei kyllä ollut nätein mahdollinen tausta, mutta siinähän se sen asemapaikka on, että on ainakin todenmukainen.Muuttumaton: Jylkynkankaan amiraalista sain viimein yläpintakuvat. Varmaan niin hyvät, etten parempia enää saa pelkällä sinnikkäällä yrittämisellä (ilman hyvää tuuria). Hiekkatie ei kyllä ollut nätein mahdollinen tausta, mutta siinähän se sen asemapaikka on, että on ainakin todenmukainen.
2021-06-25 20.52.03 2021-06-26 11.58.17 #
Muuttumaton: Palatessani kävin <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0905&mlon=25.3768#map=14/65.0905/25.3768">Kuivasmeren rannassa</a> kilometrien täyttämiseksi, ja jos siellä vaikka olisi erilaista habitaattia ja sen myötä eri lajejakin. Ensinmainittua oli kyllä, mutta niin pirunpaskamaata, että piti jättää kesken. Sora- ja asvalttiaavikkoa, jossa lähinnä joitain pikkulintuja ja variksia. Ja varmaan punkkeja.Muuttumaton: Palatessani kävin <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0905&mlon=25.3768#map=14/65.0905/25.3768">Kuivasmeren rannassa</a> kilometrien täyttämiseksi, ja jos siellä vaikka olisi erilaista habitaattia ja sen myötä eri lajejakin. Ensinmainittua oli kyllä, mutta niin pirunpaskamaata, että piti jättää kesken. Sora- ja asvalttiaavikkoa, jossa lähinnä joitain pikkulintuja ja variksia. Ja varmaan punkkeja.
 Lisätty: Taivaanrannassa näkyi savupilvi, <a href="https://www.kaleva.fi/omakotitalo-syttyi-tuleen-oulun-knuutilanrannassa/3735862">omakotitalopalo Knuutilanrannassa</a> näköjään.
Muuttumaton: Huoltomies oli paikannut lasin pahvinläpyskällä ja jättänyt enimmät lasinsirut niille sijoilleen. Eihän se reikä siinä olennaisin ongelma ollut, ja jos olisikin, niin mitä siinä yksi surkea pahviläpyskä auttaa?Muuttumaton: Huoltomies oli paikannut lasin pahvinläpyskällä ja jättänyt enimmät lasinsirut niille sijoilleen. Eihän se reikä siinä olennaisin ongelma ollut, ja jos olisikin, niin mitä siinä yksi surkea pahviläpyskä auttaa?

Viihdekulutus #