Näin paljon voimakkaita, lievästi omituisia unia. #

Nousin 9.04. Olisi nukuttanut vieläkin. #

Kävelin salille. Tein ojentajat ja hauikset, heiveröiset. Kävelin kotiin. Vettä ripsi mennen tullen, mutta niin vähän, ettei edes asvaltti kunnolla kastunut. #

Söin riisipuuron. Käväisin Prismassa. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Poikkimaantien rampin hiekkakasa oli eilen yhä paikoillaan, joten otin siitä kuvan ja hätistelin ELY-keskusta nyt sillä uudestaan. Kaupunki sen sijaan oli pitänyt Hollihaan aukon paikkauslupauksensa, se oli eilen silaistu asvaltilla. #

Vaihdoin pyörän eturenkaan ulkokumen. Vittumainen homma, ja sen verran epävarma olen tuloksesta, että kiinnitän renkaan takaisin haarukkaan vasta huomenna, jos sisäkumi ei ole siihen mennessä vuotanut. #

Panin hirssipuuron kiehumaan. Söin päivällisen. Pakastin hirssipuuron. Kuorin, raastoin, paistoin ja pakastin 2 kg porkkanoita tomaattimurskan kanssa. Paistoin kasvispiirakan. #

Vettä satoi vähän aikaa. #

Leikkasin tukan. Kävin suihkussa. #

Viihdekulutus #