Nousin 5.37. Väsytti vähäsen. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen ilman kameraa. Lähtiessäni reilun +12, palatessani vajaan +14 °, selkeää mutta pilvistyvää, kohtalainen länsituuli taas. Pitkät päällä ja pitkä välipaitakin, eikä liikaa ollut, vaikka toisaalta lopussa olisi jo shortseillakin pärjännyt. #

Metsässä ei ollut vielä paljon liikettä, lähinnä mittareita, ja Heikinharjussa loistokultasiivet jo lentelivät, ja Lammashaantien ylitettyäni haukkapari ylitti saman tien päinvastaiseen suuntaan. Loppupuolella pari erillistä keisarinviittaa. Kaupungissa sitten lanttuja pientareilla rutkasti, ja yhden nokkosenkin näin taas. #

Korvenkyläntien ylikulkusillassa oli reikä#

Kotiin palattuani panin ulkovaatteet pyykkikoneeseen pyörimään, sitten söin riisipuuron. Pötköttelin, luin päivityksiä. Kirjoittelin tätä. #

Ripustin pyykit. #

Söin piirakkaa. Join 3,5 kupillista kahvia. Doksasin rautaa. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni +14, palatessani reilun +16 °, selkeni melkein pilvettömäksi. Lähinnä tuuli enää haittasi kuvaamista, perhosia alkoi taas olla. Hopeatäpliä ja sinisiipiä kyllä vielä vähänlaisesti edelliseen lämpimään jaksoon verrattuna, mutta palautumaan päin nekin. Orvokkihopeatäplät oli poikkeus, sillä niitä oli jo paljon taas, ja Hönttämäessä oli isoin yksilö minkä olen nähnyt#

Herukoiden kesäpolvi oli varmaan kuoriutunut, kun niitä tuli eteen tuon tuostakin, ja olivat helakanpunaisia. Loistokultasiipinaaraat samoten, niitä näkyi nyt jopa enemmän kuin koiraita. Yhden viereltä bongasin uuden lajin, pikkiriikkisen tuikekoin#

Suruvaipankin kuvasin pitkästä aikaa. Niitä on kyllä näkynyt tässä välilläkin, mutta vain vilaukselta, kun eivät ole olleet ennustettavissa paikoissa. #

Kotiin palattuani panin tattaririisiä kiehumaan, loput pyykit pyörimään ja kävin suihkussa. Venyttelin pohkeet, söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivityksiä. Ripustin pyykit. #

Perkasin kuvat. #

Viimeistelin tämän. #

Muokkaukset #

Sat Jul 24 20:58:30 2021 Sat Jul 24 23:39:11 2021 #
Muuttumaton: Nousin 5.37. Väsytti vähäsen.Muuttumaton: Nousin 5.37. Väsytti vähäsen.
Poistettu: Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen ilman kameraa. Lähtiessäni reilun +12, palatessani vajaan +14 °o, selkeää mutta pilvistyvää, kohtalainen länsituuli taas. Pitkät päällä ja pitkä välipaitakin, eikä liikaa ollut, vaikka toisaalta lopussa olisi jo shortseillakin pärjännyt. Lisätty: Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen ilman kameraa. Lähtiessäni reilun +12, palatessani vajaan +14 °, selkeää mutta pilvistyvää, kohtalainen länsituuli taas. Pitkät päällä ja pitkä välipaitakin, eikä liikaa ollut, vaikka toisaalta lopussa olisi jo shortseillakin pärjännyt.
Muuttumaton: Metsässä ei ollut vielä paljon liikettä, lähinnä mittareita, ja Heikinharjussa loistokultasiivet jo lentelivät, ja Lammashaantien ylitettyäni haukkapari ylitti saman tien päinvastaiseen suuntaan. Loppupuolella pari erillistä keisarinviittaa. Kaupungissa sitten lanttuja pientareilla rutkasti, ja yhden nokkosenkin näin taas.Muuttumaton: Metsässä ei ollut vielä paljon liikettä, lähinnä mittareita, ja Heikinharjussa loistokultasiivet jo lentelivät, ja Lammashaantien ylitettyäni haukkapari ylitti saman tien päinvastaiseen suuntaan. Loppupuolella pari erillistä keisarinviittaa. Kaupungissa sitten lanttuja pientareilla rutkasti, ja yhden nokkosenkin näin taas.

Viihdekulutus #