Nousin 5.55. Väsytti vähäsen. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni jo +19, palatessani +23 °, selkeää, heikko tuuli. #
Metsäosion alussa sumplin päässäni valesinan näkemisen todennäköisyyksiä (Suomen Perhoset sanoo, että niitä on 15 % naaraista), kun heti vähän ennen kynttiläkantoa olikin taas yksi. (Ei kuitenkaan niin erikoinen sattuma kuin voisi ehkä luulla, sillä pyörittelen tuota todennäköisyyttä päässäni aika usein.) #
Tämä oli paljon arempi kuin viimeksi kuvaamani yksilö, joka lensi pois pikemminkin omia aikojaan kuin minun takiani, vaikka äkkiä lähtikin. Kärsivällisesti vaanien sain kuitenkin nytkin tunnistuskelpoisen kuvan, ja jätin (perho)sen sitten rauhaan. #
Lanttuja kuvasin taas pari, kun olivat niin vaaleita, etten edes objektiivin läpi erottanut suonikehnää. #
Kalimenojan mutkalla päivän toinen valesina. Tämä oli taas edellistä pelottomampi yksilö, mutta istui koko ajan ruokailemassa karhunputken kukassa niin ylhäällä, ettei hyviä kuvakulmia oikein löytynyt. #
Suruvaippoja oli eilistäkin enemmän. Hetken näyttivät jo paljon herukoitakin runsaammilta, mutta suo3:lla herukat kirivät taas melkein rinnalle, ja suoralla ennen Aaltokangasta sitten ylivoimaisesti ohi: lopulliset (metsäosuuden) lukemat olivat 28 herukkaa, 22 suruvaippaa. #
Haapaperhosmutkassa sitten (suruvaippojen lisäksi) vielä amiraali. #
Kotiin palattuani paistoin porkkanapapukalan ja söin riisipuuron. Join 3,5 kupillista kahvia. Kirjoittelin tätä. Aloittelin kuvien perkuuta. #
Nielaisin toiseksi viimeisen alkukesällä ostamistani patukoista, sitten kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. #
Viljelypalstan kohdalla jo päivän kolmas valesina! Aika arka oli tämäkin, ja melkoisen rispaantunut. #
Tuo on se kohta, missä aina väärin muistan ensimmäiseni kuvanneeni, vaikka se oli GPS:n mukaan paljon pohjoisempana. Nyt se muistikuva on oikein, kunhan on tarpeeksi epätarkka (”tässä näin yhden” eikä ”tässä näin ensimmäisen”). #
Yksi herukka isotteli mennessäni Jylkynkankaan amiraalin paikalla. #
I knew Red Admiral. Red Admiral was a friend of mine. Comma, you’re no Red Admiral. #
Jylkynkankaan jälkeen linjalla neito. #
Isojen lajien osalta valikoima on nyt runsas ja laaja, ehkä jopa enemmän kuin viime kesänä. Pienempien lajien tilanne sen sijaan tuntuu vieläkin viimevuotista heikommalta. Vain pieniä sinisiipiä on enemmän kuin yksittäisiä, isompia ei ole näkynyt. Loistokultasiivillä oli lyhyt huippunsa, muita kultasiipilajeja en niitäkään ole nähnyt. #
Hopeatäpläsuoralla on orvokkienkin sieltä nyt kaikottua korkeintaan pari—kolme keisarinviittaa. Orvokkeja on kyllä muualla, vähän siellä täällä. Aiempaa jokapaikanhöylä-angervoa samoin. Yhden tesmaperhosen näin tänään, ehkä (niin kaukaa, ettei kuvastakaan voi varmaksi sanoa). #
Kyitä kuvasin taas kolme, joista kaksi nyt viimein Talvikankaan takanakin, missä näin varmaan valtaosan viime kesänä näkemistäni. Ensimmäisen tänään näkemäni missasin Aaltokankaan takana. Optimaalisella Iphonen esiinvedolla olisin ehkä saanut hännänpään, mutta vaistomaisesti tartuin järkkäriin, joka oli vielä remmeissä ja muutenkin kuljetustilassa. #
Kaksi uutta toukkaa: puuntuhooja Kalimenojan mutkalla, ja mäntykiitäjä Hönttämäessä. Puuntuhoojan näin toissa vuonna vilaukselta (enkä kantanut silloin kameraa mukanani), mäntykiitäjä oli kokonaan uusi. Mäntykiitäjää luulin siellä paikan päällä raa’aksi matarakiitäjän makkaraksi, vasta kotona hoksin ettei ollutkaan. #
Palatessani oli Jylkynkankaan amiraalin paikalla pitkästä aikaa amiraali. #
Loppumatka oli aika tuskaisaa, kuumuuden takia, ja jalkaa särki. Contendit ovat muutoin täydelliset ajokengät, mutta noin 100 kilometrin kohdalla sisäsauma alkaa hangata oikean jalan päkiää, jos en ole muistanut suojata sitä rakkolaastarilla. #
Kotiin palattuani söin päivällisen, sitten perkasin ja latasin kuvasaaliin. Viimeistelin tämän. #
Perhosharrastaja: ”Keisarinviitta on ollut mahtava näky” – kesä on suosinut päiväperhosia, mutta ilman sadetta uusia yksilöitä ei kuoriudu