Nousin 7.24. Olisi nukuttanut vielä. #

Keitin potut ja kananmunat, keitin ja pakastin riisipuuron. Paistoin kaalipapukanan. #

Pötköttelin, tyhjensin Youtube-puskuria, luin päivityksiä. #

Lämmitin ja söin hampurilaiset. Jumppasin olkapäät. Join 3,5 kupillista kahvia. Säädin lokipalvelinta. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Melkein +18 °, selkeää, mutta pilvistyi. Tuuli kääntyi 180 °, ollen mennen tullen vastainen, mutta onneksi heikohko. #

Alun paskilanmatkalla samat amiraalit kuin eilen, mutta sen jälkeen seuraavat vasta metsässä. Ja siellä metsässä kaikkiaan enää vain kaksi amiraalia, kaksi neitoa, yksi suruvaippa, yksi nokkonen, yksi lanttu, yksi heinähukan toukka ja yksi yökkönen (sammaa gammaa kuin eilinenkin). (Gammojen infestaatio on näköjään Suomessa ollut 2018.) #

Kaupunkia lähestyessäni alkoi lisää perhosia harvakseltaan esiintyä, mutta saarilla sitten taas ei enää yhtään. Ei paljon kameraa kannata matkassa raahata, sillä tänäistä lämpimämpiä päiviäkään tuskin enää loppuvuonna tulee. Viime vuonna tosin näin joitain mittarimaisia vielä syyskuussakin, ja kääriäisen kuvasin syyskuun lopussa (Pelkosenniemellä). #

Palatessani kävin Limingantullin Prismassa. #

Kotiin palattuani leikkasin parran ja kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #