Nousin 8.04. Olisi nukuttanut vieläkin. #

Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Porukkaa oli taas paljon. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Raportoin yle-dl-bugin#

Join 3,5 kupillista kahvia. Ikkunashoppailin talvivaatteita. #

Kävelin Joutsensillan kaupoille. Vähän paremmat valikoimat oli kuin alkuvuonna, muttei mikään runsaudenpula vieläkään: yhdet hyvät kutakin löysin. Budget Sportista ostin Merrellin MQM 2 Flex Mid GTX:t (oranssilla aksenttivärillä) ja Haltin kuorihousut (mallia, jota ei löydy netistä ollenkaan, mutta Vuoksi on lähinnä), Intersportista Haglöfsin Husk (väri ”3JR Habanero” eli oranssi sekin). #

Varsinaiset kävelykengäthän ostin jo keväällä, mutta jos nämä toiset vähemmällä käytöllä vähän vähemmän haisisivatkin, niin että kehtaa pitää muuten kuin kävellessä. #

Vajaat +8 °, selkenevää, heikko kaakkoistuuli. Kempeleentien ylitti vaalea mittarimainen, vähän isomman näköinen kuin viimeviikkoiset. Kipulihaksia vastapäätä seinällä tunturimittari. Aika hämärää oli jo siinä, muttei onneksi ollut arka perhonen, niin sain lähikuvan. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin hirssipuuron. Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #