Nousin 5.46. Väsytti vähäsen. #

Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Porukkaa oli vähän eilistä vähemmän. #

Kävelin kotiin. Söin riisipuuron. Pötköttelin, luin päivityksiä, täyttelin nonogrammeja. #

Söin leipiä. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Selvittelin levypalvelimen (reititinvaihdosta alkanutta) verkko-ongelmaa, mutta tietenkin DNA:n paikallisesti massiivinen katko iski juuri silloin. #

Kävin kävelyllä, vein muovia keräykseen ja palatessani kävin Prismassa. Lähtiessäni -8 °, lauhtumaan päin yhä, palatessani enää -6 °. Pilvistä, navakka etelätuuli. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #

DNA oli tokeentunut, joten jatkoin levypalvelimen verkon setvimistä. Kun kerta sillä töin olin, niin tein samalla sille muutoinkin suunnittelemani muutokset, eli korvasin siltaavan reitittimen WLAN-tikulla, ja vanhanaikaiset verkkomäärittelyt (/etc/network/interfaces) Network Managerilla#

Korjasin netbookinkin verkon, kun sekin oli omansa hukannut. Ja läppärissäkin WLAN pykinyt jo monta viikkoa. Näiden ohessa jatkoin Home Assistantin pykimisen setvimistä#

RiffTraxin Twitchkin oli pari päivää pois linjoilta, palasi viimein tänä iltana. #

Paistoin ja söin kesäkurpitsarisoton. #

Viimeistelin tämän. #

Muokkaukset #

2022-01-11 21.00.48 2022-01-15 12.46.02 #
Muuttumaton: Selvittelin levypalvelimen (reititinvaihdosta alkanutta) verkko-ongelmaa, mutta tietenkin <a href="https://www.dna.fi/hairiotiedotteet?type=resttukari1&id=102482&scrollTo=ZzNPejyOG0lk">DNA:n paikallisesti massiivinen katko</a> iski juuri silloin.Muuttumaton: Selvittelin levypalvelimen (reititinvaihdosta alkanutta) verkko-ongelmaa, mutta tietenkin <a href="https://www.dna.fi/hairiotiedotteet?type=resttukari1&id=102482&scrollTo=ZzNPejyOG0lk">DNA:n paikallisesti massiivinen katko</a> iski juuri silloin.
Poistettu: Kävin kävelyllä ja palatessani Prismassa. Lähtiessäni -8&#160;°, lauhtumaan päin yhä, palatessani enää -6&#160;°. Pilvistä, navakka etelätuuli. Lisätty: Kävin kävelyllä, vein muovia keräykseen ja palatessani kävin Prismassa. Lähtiessäni -8&#160;°, lauhtumaan päin yhä, palatessani enää -6&#160;°. Pilvistä, navakka etelätuuli.
Muuttumaton: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen.Muuttumaton: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen.

Viihdekulutus #