Nousin 5.11. Väsytti vähäsen. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Enimmäkseen pilvistä, heikko etelätuuli, lähtiessäni -1,8 °, palatessani +1,8. Alkumatka sen verran kylmää kyytiä, että sormenpäitäkin paleli kaksinkertaisista hanskoista huolimatta, ja varpaita niin paljon, että piti raviradan kohdalla rampinalituksessa pysähtyä hieromaan niihin vähän eloa. #

Jäätelökioskit oli tuotu Nallikarin rantaan. Olinkin miettinyt, että tuleeko niitä enää tänä kesänä kahta, tai edes yhtä, nyt kun hotellia ei enää ole. Mutta onhan siellä tietysti lomakylä vielä. #

Fasaanikukon ammuin lennosta vähän ennen Rantamänniköntien risteystä. Toinen rääkäisi Pulla-Pirtin viereisessä metsässä#

Iinatin radanylityskin oli jo sulanut kokonaan. Siinä oli pitkään viimeinen pitkä polanne. #

Hiukkavaarassa 22 asteen rengas#

22 asteen rengas haaleansinisellä taivaalla. Alalaidassa mäntyjen siluetteja, vasemmalla rivitalon katto.

Siilikkään toukan kuvasin. Jopa Samsung kerrankin onnistui, kun kohde oli ihan liikkumaton. #

Kotiin palattuani kävin pesutuvalla, mutta siellä oli täyttä (kirjaimellisesti, lattiat täynnä pyykkikasoja). #

Keitin tattaririisin, söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Join termarillisen tuoretta kahvia. Kirjoittelin tätä. Korjasin eilisiä IP-kameran säätöjä#

Latasin ja ohjelmoin pyykikoneen pesemään kuudenkympin pyykit iltapäivän halvimmilla tunneilla. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Vajaa +5 ° jo, vaikka yhtä pilvistä yhä kuin aamulla, tuuli kohtalaistunut ja lounaistunut. #

Kivitaskun risteyksessä Tahtimarssilla olen aina vähän tuntosarvet pystyssä, ja tänään kannatti: ennenäkemänitön pulmunen siinä nyt oli! En tietenkään tunnistanut paikan päällä, vaan olin vain että mikä valkoinen västäräkki lieneekään. #

Kamera ei ollut valmiudessa edes, mutta onneksi sain sen aivan rauhassa viritellä kuvauskuntoon, ja kuvatakin ilman että lintu pakeni, vaikka tarkkailikin minua epäluuloisesti kinoksensa päältä, johon oli edeltäni pyrähtänyt. Varovasti kokeilin pari askelta lähemmäskin, mutta siitä se selvästi jo hermostui, joten jätin sitten rauhaan. #

Aamuista selvästi punaisempi ja eläväisempi toukka heti siinä korttelin toisella puolella#

Sen jälkeen ei näkynyt taas mittään. Valoa oli vain nipin napin keskiviikkoista enemmän. Fasaani rääkäisi kyllä taas, Nuottasaaren pöpelikössä tämä. #

Kävin SPR:n Kontilla ettimässä amppelikoukkua perhosbaarille, mutta ei siellä ollut muuta kuin turvavälitöntä tungosta. Kävin sitten Prismassa ja ostin sieltä (mm.) kaksoiskulmakoukun#

Kotiin palattuani ripustin pyykit, kävin suihkussa, ja sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Trikoon toisen lahkeen vetoketju alkoi vänkkyröidä. Olen jo vaikka kuinka kauan miettinyt, että pitäisi ostaa toiset ennen kuin nuo entiset hajoavat, mutten ole saanut aikaiseksi. #

Kirjoittelin tätä. #

Asensin seinäkoukun, tein perhosbaarin cocktailin ja ripustin tarjolle. Reseptin sovelsin Turun yliopiston eläinmuseon museomestarin reseptistä: 2 dl punaviiniä, 0,5 dl glukoosia (ikivanhaa lisäravinnedekstroosia), 1 rkl tummaa siirappia, ”loraus” punaviinietikkaa, puolikas pesusieni. Pikkuisen enemmän olisi voinut tehä, että olis ollu piripintaan, mutta paikalleenasennus (ilman loiskuntaa) olisi sitten ollut vieläkin hankalampaa kuin tuon oli. #

Nokkonen ja suruvaippa Kuopiossa, vihernopsasiipi Naantalissa, koivutyttöperhonen Pikisaaressa#

Muokkaukset #

2022-04-16 20.03.54 2022-04-16 21.05.16 #
Muuttumaton: Asensin seinäkoukun, tein perhosbaarin cocktailin ja ripustin tarjolle. Reseptin sovelsin Turun yliopiston eläinmuseon museomestarin reseptistä: 2 dl punaviiniä, 0,5 dl glukoosia (ikivanhaa lisäravinnedekstroosia), 1 rkl tummaa siirappia, "loraus" punaviinietikkaa, puolikas pesusieni. Pikkuisen enemmän olisi voinut tehä, että olis ollu piripintaan, mutta paikalleenasennus (ilman loiskuntaa) olisi sitten ollut vieläkin hankalampaa kuin tuon oli.Muuttumaton: Asensin seinäkoukun, tein perhosbaarin cocktailin ja ripustin tarjolle. Reseptin sovelsin Turun yliopiston eläinmuseon museomestarin reseptistä: 2 dl punaviiniä, 0,5 dl glukoosia (ikivanhaa lisäravinnedekstroosia), 1 rkl tummaa siirappia, "loraus" punaviinietikkaa, puolikas pesusieni. Pikkuisen enemmän olisi voinut tehä, että olis ollu piripintaan, mutta paikalleenasennus (ilman loiskuntaa) olisi sitten ollut vieläkin hankalampaa kuin tuon oli.
Poistettu: Nokkonen Kuopiossa, vihernopsasiipi Naantalissa, koivutyttöperhonen Pikisaaressa! Lisätty: Nokkonen ja suruvaippa Kuopiossa, vihernopsasiipi Naantalissa, koivutyttöperhonen Pikisaaressa!

Viihdekulutus #