Nousin 6.00. Olisi nukuttanut vielä. #
Kävelin salille. Tein 1jmv:t, selänojennuksia ja pohkeet. #
Kävelin kotiin. Perämiehentiellä näin kaukaa, kun siili kipitti tien yli. Kiiruhdin kohdalle, eikä se onneksi ollut sitä piennarta kauemmas vielä ennättänyt, joten sain dokumentoiduksi sen. #
Kotiin palattuani söin piirakanlopun. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Join termarillisen eilistä kahvia. Kirjoittelin tätä. #
Salin yläkerrasta on kahvakuulat hiljalleen valuneet jonnekin, ilmoitin siitä. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää, heikko länsi-/luoteistuuli. Kaupungin ennuste näytti jopa +16, mutta kotihoodeille vain +12 °; enimmillään tässä aiemmin keväällä edellinen oli kaksinkertainen jälkimmäiseen verrattuna, ja kyllä se (poikkeama näiden välillä) ihan paikkansapitävältä on vaikuttanut. #
Ensimmäinen t-paita-, shortsi- ja aurinkovoidekeli. #
Metsässä oli kumman vähän perhosia siihen nähden, miten lämmintä ja aurinkoista. Vain vihernopsasiivillä taisi olla lennot kuumimmillaan, kun sykkyröivät siellä sun täällä, mutta muista aiemmista herukat ja nokkoset olivat Valkiaisjärventien jälkeen yhtä haalistunutta nokkosta vaille kaikki kadoksissa. Suruvaipat ja neitoperhoset sentään vakiopaikoillaan yhä. #
Mutta hyvä saalis muualta: heti Hietasaaresta Leptidea sinapis -kompleksi (viimevuotista aiempana), ruskosuohaukan ja taivaanvuohen lisäksi. Jälkimmäisellä näyttää olevan vakiopaikka siinä lintutornilla (alkukuun havainnon ja tämänpäiväisen välilläkin olen sen siinä kuullut). Hankala kuvattava, vaikka/koska ihan siinä kohdalla pyöri koko ajan. #
Sitruunaperhosestakin jotenkuten kelvollinen kuva viimein, vaikka arka tämäkin oli. Toisen, valtavan ison yksilön näin Hiukkavaaran takana siellä missä kenttäkiitäjän kuvasin (Struvenpolku nykyisin), mutta sekään ei ollut kuvanottotuulella. #
Vähän ennen paskilaa sitten jymy-yllätys: kirjokehrääjä. Ensimmäinen aikuinen kehrääjäni! Samalla tavalla sattui kuin suruvaipan kotelon kanssa: ohi mentyäni jäin ihmettelemään, että olipas hassun näköinen lehtisykerö, vai oliko sittenkään? Ja palasin takaisin tutkimaan tarkemmin. Tosin tuon suruvaipan kanssa vielä kuvatessanikin katsoin että joo, joku lehtisykerö se vain oli, ja vasta kotona kuvia perkatessani tajusin että eipäs ollutkaan. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #
Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #
Muokkaukset #
2022-05-23 19.54.17 | 2022-05-24 19.57.37 # |
---|---|
Muuttumaton: Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää, heikko länsi-/luoteistuuli. Kaupungin ennuste näytti jopa +16, mutta kotihoodeille vain +12 °; enimmillään tässä aiemmin keväällä edellinen oli kaksinkertainen jälkimmäiseen verrattuna, ja kyllä se (poikkeama näiden välillä) ihan paikkansapitävältä on vaikuttanut. | Muuttumaton: Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää, heikko länsi-/luoteistuuli. Kaupungin ennuste näytti jopa +16, mutta kotihoodeille vain +12 °; enimmillään tässä aiemmin keväällä edellinen oli kaksinkertainen jälkimmäiseen verrattuna, ja kyllä se (poikkeama näiden välillä) ihan paikkansapitävältä on vaikuttanut. |
Lisätty: Ensimmäinen t-paita-, shortsi- ja aurinkovoidekeli. | |
Muuttumaton: Metsässä oli kumman vähän perhosia siihen nähden, miten lämmintä ja aurinkoista. Vain vihernopsasiivillä taisi olla lennot kuumimmillaan, kun sykkyröivät siellä sun täällä, mutta muista aiemmista herukat ja nokkoset olivat Valkiaisjärventien jälkeen yhtä haalistunutta nokkosta vaille kaikki kadoksissa. Suruvaipat ja neitoperhoset sentään vakiopaikoillaan yhä. | Muuttumaton: Metsässä oli kumman vähän perhosia siihen nähden, miten lämmintä ja aurinkoista. Vain vihernopsasiivillä taisi olla lennot kuumimmillaan, kun sykkyröivät siellä sun täällä, mutta muista aiemmista herukat ja nokkoset olivat Valkiaisjärventien jälkeen yhtä haalistunutta nokkosta vaille kaikki kadoksissa. Suruvaipat ja neitoperhoset sentään vakiopaikoillaan yhä. |