Nousin 6.00. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävelin salille. Tein hauikset ja ojentajat, ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. #

Kävelin kotiin. Metsämittari lepatteli Topeliuksenpuiston kohdalla pientareella. Ei vaikuttanut juurikaan minua pelkäävän, muttei asettunut aloilleenkaan. #

Palatessani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron, sitten vein pyykit heti pyörimään. Kävin suihkussa. Söin hirssipuuron. #

Hain pyykit koneesta ja ripustin. Yksi sukka oli jäänyt pesukoneeseen, mutta onneksi ei vielä ollut seuraava koneenkäyttäjä käynyt, niin että sain sukkani pelastetuksi. #

Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Voitelin pyörän ketjun ja pumppasin renkaisiin ilmaa. #

Join termarillisen aamukahvia. Kirjoittelin tätä. #

Söin porkkanaraastetta. #

Käynnistin pöytäkoneen, hoitelin silppuhommia. Päivitin langattoman tukiaseman laiteohjelmiston 6.0.19:ään#

Söin päivällisen kvinoan kanssa. #

Ennuste lupaili koko iltapäivän kovaa vesisadetta ihan justiinsa, mutta ei sitä tullut ennen kuin vasta illalla. #

Viihdekulutus #